Mitä me taas syötäisiin?

tiistai 18. marraskuuta 2014
Koska olen tällä hetkellä hoitovapaalla, niin minun täytyy tarjota arkipäivisin kaksi lämmintä ruokaa. Lounaalla meitä on vain kolme syöjää, päivällisellä kuusi. Ruuan pitäisi olla mielellään terveellistä, nopeaa, helppoa, ei aina samaa sekä lisäksi lapsille ja aikuisille mieleistä. Siinäpä sitä on tavoitetta ja haastetta tällaiselle lähinnä syömisestä ei niinkään ruuanlaitosta pitävälle. Meillä ei onneksi kenelläkään ole mitään allergioita. Monenlaista nirsoutta sitäkin enemmän. Pääsääntöisesti teemme kuitenkin samaa ruokaa kaikille ja vähän edes pitää maistaa.

Mistä sitten innostusta ja inspiraatiota arkiruokiin? Jos sinulla on hyviä vinkkejä, niin kerro ihmeessä! Kaikenlaiset ideat otetaan riemulla vastaan. Äitinikin on tainnut huomata tämän "arkiruokaongelmamme", sillä häneltä olemme saaneet  vuosien varrella useammankin hänen itsensä kokoaman reseptivihkon.




Muutaman kerran olen innostunut kokeilemaan jotakin uutta ruokaa, kun olen kuullut jonkun tutun sitä tehneen. Esimerkiksi Tortillalasagnea tuskin olisin kokeillut, ellei ystäväni olisi kehunut sitä hyväksi ja nopeaksi. Tuosta linkistä löytyy Valion resepti tortillalasagneen, sitä minäkin olen käyttänyt. Ei kovin kaunis, mutta nopea, helppo ja maukas. Yhden lapsemme lemppari. Kolme muuta eivät niinkään välitä.


Joskus ruokaidea tulee yhteisestä kauppareissusta äitikaverin kanssa. Kun käy yhdessä kaupassa näkee, mitä toinen ostaa ja kuulee mitä heidän perhe aikoo syödä. Eilisen yhteiskauppareissun ansiosta meillä syödään tänään uuniperunoita tonnikalatäytteellä.

Välillä luen lehdistä tai netistä valmiita, esimerkiksi viiden viikon ruokalistoja. Niiden toteuttaminen vain ei ole toiminut edes sitä yhtä viikkoa. Meillä usein syötyjä arkiruokia on kasvissosekeitto, jauhelihakastike makaronin ja keitetyn porkkanan kera sekä riisi ja pestokana. Viime aikoina olen innostunut tekemään peston itse. Helppoa ja niin hyvää! Ja ei ole juuri mitään mitä ei voisi peston kanssa syödä. Minä olen tehnyt peston tällä ohjeella. Tosin välillä on sovellettu sen mukaan, mitä kaapista löytyy enkä ole ollut turhan tarkka aineksia mitatessani.

 

Muutaman kerran olen ottanut keittokirjan käteen ja avannut sen satunnaisesta kohdasta sanoen samalla: "Tänään syömme..." On toiminut yllättävän hyvin. Olen joskus kirjoittanut postauksenkin aiheesta. Se löytyy TÄÄLTÄ, KLIK!


Ps. Instagramkin on inspiroinut viime aikoina ruuan laittoon. http://instagram.com/minna_kiljustenblogi Samanlaista makaroonijauhalihamössö-kuvaa ei viitsi joka päivä instassa julkaista.

10 kommenttia

  1. Ikuinen ongelma. Mua sitten välillä ketuttaa miettiä mitä syötäis ja kun sen ruuan pitäs vielä toisinaan valmistua niin nopeesti kun kaikki nälkäsiä ja kiukkusia töiden jälkeen.

    VastaaPoista
  2. En tiedä jääkö teillä tähteitä (tai, no minä teen tarkoituksella paljon) Niin jos syötte esim. broilerinkoipia, niin seuraavalle päivälle broilerrisotto :) Kinkkukiusaus on hyvää ja helppoa - valmistuu "itsekseen" uunissa. Pastat (miilunpolttaja, kanapasta, tonnikalapasta) valmistuvat nopeasti ja ovat meillä ainakin lasten suosikkeja. Herkullista perunasta on tietenkin perunamuusi (ja jämistä perunarieskoja!) lohkoperunat korvaavat hyvin ranskanperunat... Lihapullia kannattaa välillä kokeilla kypsentää tomaattikastikkeessa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä pitää taas suurentaa kerralla tehdyn ruuan määrää, että jäisi enemmän tähteitä. Perunamuussia ainakin jäisi tähteeksi. Sitä kun kolme neljästä lapsesta syö ihan mikroskooppisen annoksen...

      Poista
  3. Mulla on usein aikalailla samanlaisia ruoanlaitto-ongelmia. Mieheltä jos kysyy, että mitä syötäisiin, vastaus on yleensä makaronilaatikko... Mutta kun ei sitäkään joka päivä viitsisi. Nyt mulla on työn alla jonkunlainen useamman viikon ruokalistasysteemi ja olen yrittänyt etsiskellä nopeita ja helppoja ruokia, joita voisi vuosikkaan kanssa syödä (ja ehkä jopa tehdä). Voisi sitten kirjoittaa ne lapulle ja arpoa vaikka viikon etukäteen. Vaikeintahan tuossa on toki se ohjeiden löytäminen... Tuon tortillalasagnen ohjeen nappasin vinkistäsi talteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkoi kiinnostaa, että mitä ruokia olet teidän ruokalistasysteemiin löytänyt. :)

      Poista
  4. Tuota pestoa täytyykin kokeilla :)

    VastaaPoista
  5. Aah, lapsiperheiden ikuinen ongelma! Mä kyllä harrastan isoja ruokia ja nopeaa jäähdytystä / pakastamista esim laatikkoruokien kanssa - isosta satsista syödään 3 kertaa. Keittoakin teen ison kattilan ilman lihoja, sitä on sitten helppo tuunailla pariksi eri kerraksi - tänään jauhelihalla ja huomenna nakeilla. ;) Perunoitakin keitän usein ison annoksen ja seuraavana päivävä on ylläri-ylläri paistinperunoita. :) Mutta kyllä sitä kokkaamista silti allergiaperheessä riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Suurempaa kattilaa vaan levylle täällä jatkossa! :) Tsemppiä arki ja allergiahaasteisiin sinne teille! Ja mukavaa viikonloppua!

      Poista

Instagram