Onnistunut loma

torstai 30. lokakuuta 2014
Pääsimme lähtemään syyslomareissulle päivää myöhemmin, kun meidän oli alun perin tarkoitus. Teki ihan hyvää viettää perjantai kotona eikä väsyneenä autossa istuen. Lapsilla oli kavereita kylässä. Tytöt leikkivät keijuja ja prinsessoita. Pieninkin otettiin leikkiin mukaan. Tai hän meni ihan itse. Valitsi vaatteet ja kantoi ne minulle sanoen: "Ö ÖÖÖ" sen verran voimakkaasti, että ymmärsin pukea hänellekin roolivaatteet. Pojilla oli kaksikin kaveria ja he keksivät monenlaista tekemistä sekä sisällä että ulkona. Minä sain pakattua ja mies sai vaihdettua talvirenkaat työpäivän jälkeen. Loma pääsi siis alkamaan leppoisissa tunnelmissa. Minä ja lapset lomailimme koko viikon. Miehellä oli vain yksi lomapäivä.



Tämä loman jälkeinen viikko on mennyt mukavasti. Minä olen jaksanut puuhailla lasten kanssa kaikenlaista pientä. Aika on riittänyt muuhunkin kuin vain normaaleihin arkirutiineihin. Arki on tuntunut mukavalta. Kovin suuria ärsytyksiä ja harmituksia ole ollut kenelläkään. Loma on tehnyt tehtävänsä. Mitä me sitten lomalla tehtiin?
 
Vietimme aikaa läheisten kanssa. Näimme lasten isovanhempia ja serkkuja.
 
Lapset heittelivät polttopuita puuliiteriin. Pojat pääsivät ampumaan ilmapistoolilla. Vanhin innostui pyöräilemään sähköpyörällä. Tytöt leikkivät nukkekodilla.
 
 
 
Kävimme Peurungassa kylpylöimässä. Vesiliukumäki alkaa muuten 14 metrin korkeudesta ja on 130 metriä pitkä.
 



 
 
Myös Äänekosken uimahallin vesiliukumäki testattiin. Se oli paljon lyhyempi, mutta niin oli jono liukumäkeenkin.
 

 

 
Lapset pääsivät kaksi kertaa luistelemaan serkkujen kanssa. Sekä uimaan Rantakeitaan  viihdeuimalaan. Itse en ollut mukana, kun 4-vuotias oppi siellä uimaan. Ja olihan sielläkin ollut liukumäki. 
 

 
 
Vietimme monta hauskaa hetkeä hyvässä seurassa hyvää ruokaa syöden.
 


Ei mitään kovin ihmeellistä, mutta silti ihmeellisen mukavaa! Mietimme miehen kanssa, että miten tämä loma tuntuikin niin mukavalta ja rentouttavalta. Ja mieshän ei edes lomaillut meidän kanssa kuin yhden päivän normaali viikonloppujen lisäksi. Tulimme siihen tulokseen, että omalla asenteella ja asioihin suhtautumisella on paljon merkitystä. Puhuimme etukäteen kahdestaan siitä, mitä lomalta odotamme ja mitä haluamme tehdä. Puhuimme ja suunnittelimme lomaa myös niiden läheisten kanssa joiden kanssa loma vietettiin. Niinpä sitä sitten sai heittäytyä nauttimaan lomasta! Ei tullut tunnetta, ettei olisi voinut vaikuttaa loman kulkuun ja tekemisiin. Kaikille oli jotain mieleistä tekemistä. Kukaan ei joutunut liian koville. On meillä vain ihania läheisiä! Kiitos kaikille vieraanvaraisuudesta! Nämä hyvät hetket sydämessä jaksaa taas tätä arkea pyörittää.


4 kommenttia

  1. Ihana pieni prinsessa siellä teillä! :) Lomanne kuulostaa oikein onnistuneelta. Lomissa parasta on mielestäni juuri yhdessä olo ja yhteiset puuhat, sellaiset mistä kaikki perheenjäsenet tykkäävät. Uiminen ja luistelu kuulostavat juuri siltä, mistä meidänkin lapset ovat aina yhtä innoissaan. Olet myös niin oikeassa tuosta oikeasta asenteesta ja asioihin suhtatumisesta, niillä pääsee pitkälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienin katsoo kovasti mallia isommilta, etenkin isosiskolta. Siksi prinsessana. Isosisko katsoi pienenä isoveljiltä mallia eikä suostunut mekkoja käyttämään! Nyt iän myötä tuo asia on muuttunut. Tuo on niin totta, mitä lomista kirjoitit.

      Poista
  2. Voi kuinka hyvälle tuulelle tulin tästä postauksesta. Hienosti olet osannut nähdä ja nauttia niistä pienistä onnen hetkistä lapsiperheen elämän pyörityksessä. Ja loma kuullostaa juuri täydelliseltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Melkein koko viikon tuo uskomattoman hyvä fiilis jatkuikin. Nyt on taas kerätty voimia viikonloppuna uutta viikkoa varten. Mukavaa viikkoa teillekin!

      Poista

Instagram