torstai 19. huhtikuuta 2018

Marisukat

Meidän pääsiäistä vietettiin tänä vuonna koripallon merkeissä. Ulkona oli mahtava auringonpaiste. Koko Suomi tuntui hiihtävän, kävelevän jäällä ja nauttivan ulkoilusta auringossa. Täällä Lahdessa järjestettiin suuri koripalloturnaus, jossa meidän toinen poika pelasi. Oman seuran turnaus vaati osallistumista talkoisiin ja mies istuikin kolmen päivän aikana noin 16 tuntia pöytäkirjaa pitämässä. Me muut kävimme katsomassa pelejä ja kannustamassa. Minun pääsiäinen kului lähinnä koripalloa katsellen ja neuloen Marisukkia. Kuviot näihin sukkiin löysin Eilen tein-blogista. 
 
 


Sukat neuloin tuttuun tapaan Novitan 7 veljestä langasta. Väreinä musta, valkoinen ja keltainen. Yhdellä puikolla on 12 silmukkaa. Kantapää on vahvistettua neuletta ja kärkeen tein nauhakavennuksen.



Tänä vuonna meidän tytöt pääsivät ensimmäistä kertaa virpomaan. Minä vakoilin reippaiden noitien puuhia seuraamalla heitä vähän matkan päästä.




Näin kauniin kimpun sain hoitolapsen vanhemmilta ennen pääsiäistä.




Neulomuksiini kuuluu nykyään tärkeänä osana myös Netflix. En nimittäin juurikaan neulo ilman, että samalla katsoisin Netflixiä. Näitä sukkia neuloessa olen katsonut Valtiatar (Reign) sarjan neljättä tuotantokautta. Viihdyttävä historiallinen sarja. Enemmän hömppä ja jenkkityylinen kuin esimerkiksi ihastuttava ja laadukas Downton Abbey.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Huhtikuinen tiistai

Kiitos teille kaikille ihanille, jotka olette lähettäneet tsemppiviestejä edellisen blogipostaukseni: Tutkikaa tissinne! jälkeen. Viime aikoina olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa. Varsin hyvin olen onnistunutkin, vaikka olenkin tällainen kaikista mahdollisista asioista stressaava tyyppi. Tänään minulla oli toinen ultra ja uuden näytteen otto. Näytteen ottamisen takia tämä päivä on sairaslomaa. 
 

Mies ja kuopus veivät minut heti aamusta terveyskeskukseen tutkimukseen. Kotimatkalla kaunis sumu sai minut pyytämään miehen jättämään minut ja kuopuksen Myllysaaren rantaan. Tyttö puhalteli saippuakuplia ja minä otin muutaman kuvan kännykällä. Olisipa ollut kamera mukana!



Viime viikonloppuna pääsin jo todella keväiseen oloon Tallinnassa, jonne päätimme lähteä miehen kanssa muutaman tunnin varoitusajalla. Aurinko paistoi ja arki unohtui. Ehkäpä palaan vielä Tallinnan viikonlopun tunnelmiin kuvien ja tekstin kera.



 
Neljä vuotta sitten olen osallistunut blogissani arkihaasteeseen. Olipa hauska katsoa vanhoja kuvia ja lukea, että mitä me olemmekaan neljä vuotta sitten tehneet. Ehkä voisin ottaa uusinnan arkihaasteesta. Laitan tähän vielä linkit vanhoihin arkihaaste postauksiin.
 
 
 
 
 Kevätkin on ollut pidemmällä neljä vuotta sitten ja Vesijärvi sulana. Tämä alin kuva on otettu tasan neljä vuotta sitten.
 
 
 
 
Ihanaa tiistaita!

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Tutkikaa tissinne!

Noin kuukausi sitten löysin sattumalta toisesta rinnastani patin. Ajattelin ensin, että se häviää kuukautiskierron mukana. Muistan jostain lukeneeni, että rinnat kannattaa tutkia aina samaan aikaan kuukaudesta ja mielellään kuukautisten jälkeen. Unohdin patin. Jokunen viikko patin löytämisen jälkeen kokeilin olisiko patti kadonnut. Ei ollut! Pieni pelko hiipi mieleeni. Samana päivänä soitin terveyskeskukseen. Ajattelin, että varaavat minulle ajan muutaman viikon päähän. Käskivät kuitenkin tulla samana päivänä päivystykseen. Pieni pelko kasvoi suuremmaksi.

Mies tuli töistä aikaisemmin. Osa hoitolapsista haettiin kotiin aiemmin ja minä pääsin ystävän kyydillä päivystykseen. Samalla viikolla olin venäyttänyt nilkkanikin koripallossa, enkä uskaltanut ajaa autolla jalan kivun takia. Ensimmäinen itku tuli ilmoittautumisluukulla, kun vastaanotossa ollut ihminen kysyi olisiko minun mahdollista tulla seuraavana päivänä uudestaan. Ilmoittauduin nimittäin vasta viimeisillä minuuteilla eli hieman kolmen jälkeen ja paljon oli jo ihmisiä jonossa ennen minua. Päivystys sulkeutuu neljältä ja ilmoittautumisen pitää tapahtua kolmeen mennessä. Minut otettiin kuitenkin jonottamaan hoitajan vastaanotolle, kun kerroin että töiden järjestäminen olisi hankalaa seuraavana päivänä.

Jonkin aikaa odotettuani hoitaja kutsui minut huoneeseensa ja kysyi esitiedot sekä tunnusteli patin. Hän lähti pyytämään lääkäriä paikalle ja minä odottelin yksin huoneessa ainakin parikymmentä minuuttia. Siinä ajassa ehtii miettiä paljon. Tosin jälkeenpäin en juuri muista mitä kaikkea päässä pyörikään.

Lääkäri tutki patin nopeasti sekä tunnusteli myös imusolmukkeita. Hän arveli patin voivan olla kysta. Lääkäri kirjoitti minulle lähetteen mammografiaan ja ultraääneen. Tarvittaessa otettaisiin myös patista näyte. Minut lähetettiin vastaanottoluukulle varaamaan aikaa radiologiaan. Kun saavuin luukulle se oli jo kiinni. Yhden hoitajan näin ja hänelle selitin asiani itku kurkussa. Hän ei voinut varata minulle aikaa, vaan antoi keskuksen puhelinnumeron, johon voisin seuraavana päivänä soittaa ja pyytää yhdistämään radiologiaan.



Seuraavana yönä nukuin kolme tuntia. Luin netistä kaiken, mitä löysin rintasyövästä, pateista, mammografiasta ja ohutneulanäytteistä. Löysin itseltäni uusia oireita ja olin varma, että minulla on levinnyt rintasyöpä. Miehenkin herätin kertoakseni hänelle asiasta.

Heti aamulla soitin radiologiaan ja sain ajan kuvauksiin kahden viikon päähän. Itkuisena kysyin mahdollista peruutusaikaa ja mielipidettä yksityiselle lääkäriasemalle menemisestä. Hoitaja rauhoitteli minua ja lupasi ottaa yhteyttä, jos peruutusaika tulisi. Hetken päästä puhelin soi ja lääkäri oli luvannut ottaa minut ylimääräiselle ajalle seuraavana maanantaina. Oli perjantai kun soitin aikaa. Minun pitäisi jaksaa siis odottaa vain viikonlopun yli kuvaukseen pääsemistä ensin luvatun kahden viikon sisään. Päivä meni jonkinlaisessa sumussa. Minua ei väsyttänyt, vaikka en ollutkaan nukkunut. Illalla uni onneksi tuli ja nukuin koko yön. Viikonloppu kului kotona. Asia ei juurikaan unohtunut. Vähän väliä se tuli mieleeni. Onneksi mies oli kotona. Hän teki ruuat ja pyöritti muutenkin arkea koko viikonlopun. Minä tein mitä jaksoin ja pystyin.

Maanantaina mies tuli töistä hoitamaan hoitolapsia kuvaukseni ajaksi. Hän ja lapset veivät minut autolla terveyskeskukseen. Ensin tissini litistettiin mammografiassa. Sitten lääkäri tuli paikalle ja katsoi ultralla. Patti näytti kuulemma hyvänlaatuiselta fibroadenoomalta. Lääkäri otti vielä ohutneulanäytteen. Sen valmitumiseen menisi kuulemma viikko tai kaksi. Minun pitäisi varata soittoaika kuullakseni sitten ohutneulanäytteen vastauksesta. Minulla oli jo yksi soittoaika parin päivän päähän ultrasta ja peruin sen sekä varasin uuden soittoajan viikon päähän ultrasta.

Pari päivää ultran jälkeen puhelimeni soi illalla kahdeksalta. Minulle soitti lääkäri. Hän kertoi, että näyte ei vielä oli valmis. Kerroin, että tiesin jo asian ja sanoin, että minulla on jo uusi soittoaika seuraavalle viikolle ja, että olin kyllä jo perunut tämän soittoajan. Lääkäri kysyi, että sopisiko minulle, että hän soittaa parin viikon päästä. Ihmettelin asiaa, koska en ole tätä lääkäriä edes koskaan nähnyt. Miksi juuri hän haluaa minulle soittaa. Lisäksi epäilytti niin pitkä odotusaika. Miksi ei voida pitää voimassa soittoaikaa toiselle lääkärille, joka olisi yli viikkoa aiemmin? Yksikin ylimääräinen epävarmuudessa ja pelossa odotettu päivä tuntui pitkältä. Lääkäri sanoi, että voisin toki aiemmin katsoa tuloksia netistä omakannasta. Suostuin siis hänen ehdotukseensa.



Viime viikolla olisi ollut se varaamani soittoaika, joka siis oli ilmeisesti peruttu koska kukaan ei soittanut. Illalla katsoin näytteen vastausta omakannasta. Näyte oli vastattu. Siellä luki, että näyte ei ollut riittävä. Ei siis vieläkään selvyyttä.

Seuraavana päivänä soitin terveyskeskukseen ja kerroin, että minusta otettu näyte ei ollut riittävä. Hoitaja aikoi esitellä asian lääkärille. Lääkäri tekisi uuden lähetteen radiologiaan ja minä voisin varata seuraavana päivänä uuden ajan kuvaukseen ja näytteenottoon. Minä maltoin odottaa vain iltapäivään ja soitin jo silloin radiologiaan. Onneksi lääkäri oli ehtinyt tehdä lähetteen. Sain ajan kahden viikon päähän. Tällä kertaa otetaan näyte paksummalla neulalla. Oletan, että sen valmistuminen kestää taas viikon tai kaksi.

Epävarmuuteni ja epätietoisuuteni asian suhteen jatkuu vielä. Tällä hetkellä en lue mitään syöpään liittyvää. Yritän olla ajattelematta asiaa. Tukeudun radiologin sanoihin, että rinnassani on todennäköisesti hyvänlaatuinen kasvain.

Mutta siis tutkikaa rintanne, niin tiedätte mitä patteja ja möykkyjä siellä löytyy. Itse en ole rintojani juuri tutkinut, joten en tiedä miten pitkään tämä patti on minulla ollut. Rintoja kannattaa tutkia myös eriasennoissa. Seisten ja makuulla. Kädet ylhäällä ja sivuilla. Paras aika tutkimiseen on kuukautisten jälkeen. Jos kuukautisia ei ole niin kannattaa tutkia joka kuukausi samaan aikaan.



Postauksen valokuvat olen ottanut eräänä marraskuisena aamuna Torreviejassa, Espanjassa auringonnousun aikaan.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Suosikkiaamupalasta voimaa ja hyvää mieltä

 


Tuorepuuroista on puhuttu jo pitkään, mutta minä kokeilin niitä vasta tänä talvena. Seuraajani instagramissa huomasivatkin, että tuorepuuroista tuli heti suosikki aamupalani. Sen verran monta tuorepuuro kuvaa tuli nimittäin instagramissa jaettua. 
 
 


Minä valmistan suurimman osan tuorepuuroistani tällä ohjeella.

Tuorepuuro

1 dl kaurahiutaleita
1 dl nestettä (kauramaito)
1 dl massaa (banaani tai turkkilainen jugurtti)
1 rkl chia-siemeniä
1 rkl makua (hunaja, raakakaakao tai maapähkinävoi)
 
Sekoita ja laita yöksi jääkaappiin.
 
Aamulla koristele puuro hedelmillä, marjoilla ja pähkinöillä.





Olen tehnyt puuroa myös pelkistä chia-siemenistä. Oma suosikkini on kuitenkin kaurahiutaleista tehty tuorepuuro. Se pitää nälän paremmin poissa ja on maultaankin parempi. Tuorepuuron valmistaminen on nopeaa, kun vain muistaa sekoittaa puuron illalla valmiiksi jääkaappiin.




Oletko maistanut tuorepuuroa?
 Mikä on sinun lempiaamupalasi?
 


sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Maaliskuu 2018

Maaliskuussa...

 
 
Osallistuin Ekopaasto retriittiin Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa. Maaliskuun vietin ekopaastoa olemalla syömättä lihaa ja kalaa. Tänä vuonna tosin lopetin paaston jo pitkäperjantaina syömällä kalaa.

Sain valmiiksi yhdet villasukat ja yhdet lapaset. Lapaset on seitsemän veljestä lankaa. Neuloin ne vahvistettua neuletta samaan tapaan kuin sukkiin neulotaan kantapää. Ovat siis hieman paksummat ja lämpimämmät kuin peruslapaset. Esikoinen otti lapaset heti käyttöönsä. Eli vielä voisi itsellekin tällaiset neuloa. Sukat taas ovat jotain ohutta lankaa, jonka olen voittanut jossain blogiarvonnassa jo jokunen vuosi sitten. Miehen sisko sai pinkit sukat syntymäpäivälahjaksi.

4- ja 8-vuotiaat tyttömme kävivät ensimmäistä kertaa virpomassa. Minä hiippailin heidän perässään virpomiskierroksella.

Askartelimme hoitolasten kanssa pääsiäiskoristeita. Muun muassa pääsiäismunat ikkunaan pahvista, kontaktimuovista ja silkkipaperista. Pienetkin voivat repiä silkkipaperia ja asetella sitä kontaktimuovin päälle. 

Luin yhden kirjan. Lukupiirin kirjanamme oli Paul Kalanithin Henkäys on ilmaa vain. 

Sain kauniin kukkakimpun hoitolapsen vanhemmilta. 

Tyttömme täytti 8 vuotta ja hänen kaverisynttäreilään syötiin jäätelöä marengeilla ja kekseillä koristeltuna. Blogissa julkaisin tytön Prinsessahaastattelun sekä kollaasin tytön ottamista Littlest Pet Shop-kuvista.

Maaliskuu oli hiljainen kuukausi blogissa. Kirjoitin vain neljä postausta. Yksi niistä oli pohdinta lasten ikäeroista ja lapsimäärästä. Neljä lasta seitsemässä vuodessa


 


Maaliskuuhun mahtui myös huolia ja murheita, mutta nyt luottavaisin mielin kohti huhtikuuta, valoa ja kevättä.


Aurinkoista pääsiäistä ja alkavaa huhtikuuta!
 
 
Osallistun tällä kännykkäkollaasilla Pieni Lintu-blogin kollaasihaasteeseen. Käykää tekin katsomassa ihania maaliskuisia kollaaseja!

torstai 22. maaliskuuta 2018

8-vuotiaan Prinsessahaastattelu

Kolme vuotta sitten tein tyttärelleni täällä blogissa prinsessa-lehtien innoittamana Prinsessahaastattelun. Eilen tytär täytti jo kahdeksan. Luimme tytön kanssa yhdessä hänen haastattelunsa ja katselimme vanhoja valokuvia tietokoneelta. Hän hieman hymähteli kolmen vuoden takaisille vastauksilleen. Tosin vielä enemmän hän pyöritteli silmiään nähdessään minkälaisiin vaatteisiin hän on pienenä pukeutunut. Nimenomaan pukeutunut ei puettu! Yllätyksekseni tyttö pyysi, että tehtäisiin sama haastattelu uudestaan. 

Nykyään tyttö pelaa jalkapalloa. Treenejä on kaksi kertaa viikossa. Hän haaveilee voimistelun aloittamisesta. Sisällä ja pihalla hän harjoittelee omatoimisesti muun muassa käsilläseisontaa, siltakaatoa ja puolivolttia. Hän leikkii Barbeilla tai Littlest Pet Shopeilla. Jokin aika sitten hän sai avata oman yksityisen instagram-tilin, jossa on lähinnä hänen ottamiaan kuvia Petseistä. Kollaasin kaikki kuvat ovat tyttäreni ottamia. 





1. Ketä prinsessaa muistutat eniten?2. Lempiruoka?
3. Minkä taidon pyytäisit hyvältä haltialta?
4. Mihin matkustaisit lentävällä matolla?
5. Mikä on lempivärisi?
6. Mikä on lempieläimesi?
7. Mikä on lempilaulusi?
8. Mitä harrastat?
9. Mikä on lempilelusi?
10. Mitä tykkäät tehdä?


1. Lumikkia
2. Makaronilaatikko
3. Eläimille puhumisen
4. Englantiin
5. Lila
6. Koira
7. Alman joku biisi
8. Futista
9. Littlest Pet Shopit
10. Leikkiä Petseillä


Kolmen vuoden takainen haastattelu.


 
Onnea rakas tyttäreni!


Blogi löytyy

Facebook 

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Neljä lasta seitsemässä vuodessa

Viime vuosina en ole enää juurikaan ajatellut lasten ikäeroa. Uusia vauvoja ei ole enää haaveissa, joten ei ole tullut laskettua kuopuksen ja mahdollisen uuden vauvan ikäeroa. Sellaisia laskutoimituksia on tullut vuosien saatossa muutaman kerran tehtyä. Muutama viikko sitten pysähdyin kuitenkin miettimään lasten ikäeroja, kun luin Etelä-Suomen Sanomien otsikkoa: "Kahden vuoden ikäero on riski paitsi lasten, myös vanhempien terveydelle." Suomalaislasten ikäerot ovat pienimmillään vuosikymmeniin. Asia kiinnosti sen verran, että googlasin netistä lisää aiheesta. Nettikeskustelujen lisäksi löysin vanhempia uutisia aiheesta. Löysin muun muassa tällaisia asioita: Pienet ikäerot lisäävät vanhempien eroriskiä ja lyhentävät vanhempien elinikää. Lapset tappelevat enemmän. Etenkin alle 18 kuukauden ikäero on riski.



Meidän perheessä pojilla on  ikäeroa 1 vuosi ja 7 kuukautta. Toisen pojan ja vanhemman tytön ikäero on 2 vuotta ja 6 kuukautta. Tytöillä ikäeroa on 3 vuotta ja 4 kuukautta. Mitä ajatuksia nämä uutiset minussa herättivät? Onhan tämä ollut rankkaakin. Pienen ikäeron lisäksi myös siksi, että meillä lapsia on neljä. Isovanhemmat ja muu tukiverkko asuvat eri kaupungeissa ja jopa eri maassa. Emme ole miehen kanssa aina edes apua pyytäneet, vaan olemme halunneet pärjätä yksin.




Minä olen ollut monta vuotta kotiäitinä ja mies on elättänyt perheen. Hän on ollut välillä vaikeassa tilanteessa, kun töissä olisi paljon tekemistä ja pitäisi tehdä pitkää työpäivää. Samaan aikaan minä olen odottanut miestä kotiin auttamaan lastenhoidossa ja kotitöissä. Kahdenkeskistä aikaakin olisi ollut mukava saada.




Meidän jaksamiselle ja parisuhteelle oli tärkeä käänne, kun osallistuimme parisuhdekurssille noin 8 vuotta sitten ollessani kolmatta kertaa raskaana. Silloin löysimme paremman keskusteluyhteyden ja ymmärsimme paremmin toisiamme. Olemme vuosien varrella käyneet useilla erilaisilla parisuhdekursseilla yhdessä. Muutaman kerran olemme olleet itsekin puhumassa kursseilla. Olen kirjoittanut meistä ja parisuhdekursseista täällä blogissa kolme vuotta sitten otsikolla parisuhteesta ja parisuhdekursseista.




Meidän parisuhteemme on kestänyt 12 vuotta tätä lapsiperhearkea, mutta entä lapset? Miten he ovat kokeneet lapsuutensa meidän perheessä? Juttelin jokin aika sitten lasten kanssa ikäeroista. Koitin kysellä pojilta, että miltä tuntuu, kun on pieni ikäero ja useita sisaruksia. Nuorempi poikamme sanoi, että pieni ikäero on pikemminkin ollut hyvä kuin huono asia. Pojat ovat mielestäni tapelleet aina keskivertoa vähemmän. He osaavat kyllä ärsyttää toisiaan paremmin kuin kukaan muu, mutta suurimman osan ajasta he ovat melkeinpä toistensa parhaat kaverit. Tosin eipä siitäkään ole kauaa kun toinen pojista sanoi, etteivät he ole kavereita, vaikka ovat melkein aina yhdessä ja harrastavatkin samaa lajia samassa joukkueessa. He ovat veljeksiä.



Etelä-Sanomien juttua en voinut tähän linkittää, kun ainoastaan lehden tilaajat pääsevät sen lukemaan. Helsingin Sanomien sivuilta löysin tällaisia mielenkiintoisia uutisia.

Sisarusten ikäeron pitäisi olla vähintään kaksi ja puoli vuotta – Liian lyhyet synnytysvälit lisäävät nykyisin terveysriskejä, sanoo professori

Lasten saaminen voi voimistaa vanhempien neuroottisuutta – Näin lasten pienet ikäerot vaikuttavat vanhempiin ja sisaruksiin


Mikä sinun mielestäsi on sopiva ikäero?

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Ekopaasto retriitissä Heponiemen hiljaisuudenkeskuksessa

Blogiyhteistyö

Ensimmäisten ekopaastoviikkojen aikana olen keskittynyt vain paaston ruokapuoleen. Ekopaastossa ei kuitenkaan ole oleellista vain jostain ruuasta luopuminen vaan myös hiljentyminen ja rauhoittuminen. Tänä vuonna Ekopaaston aikana on tarkoitus hiljentyä ja kohdata ympäristöasioiden herättämiä tunteita ja vähentää vauhtia. Tämän asian ymmärsin oikeastaan vasta viime viikonloppuna, kun olin Heponiemen hiljaisuudenkeskuksessa Ekopaasto retriitissä. Ekopaaston järjestää Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja paastoaika on laskiaisesta pääsiäiseen eli 14.2-31.3. Minun paastolupaukseni oli tänä vuonna olla paastoaika ilman lihaa ja kalaa. Vuosi sitten olin ensimmäistä kertaa ekopaastolla ja silloin olin paaston ajan ilman punaista lihaa ja kanaa.

Vietin siis viime viikonlopun retriitissä Karjalohjalla, Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa.
Heponiemen hiljaisuuden keskus on Puujärven rannalla sijaitseva Helsingin Diakonissalaitoksen omistama retriittikeskus. Heponiemeen kuuluu 14 rakennusta, 1-5 hengen mökeistä kappeliin ja päärakennukseen. Paikalla on yli 100 vuoden historia.  Heponiemen historiasta voit käydä lukemassa lisää täältä.  Heponiemen vastarannalla näkyy Karjalohjan kivikirkko.




Kristilliset retriitit perustuvat Jeesuksen sanoihin: "Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan niin saatte vähän levätä." Sana retriitti tarkoittaa alun perin vetäytymistä. Retriitti antaa mahdollisuuden hiljentyä elämän kiireiden keskellä. En ollut ymmärtänyt, että retriitti oli juuri nyt se, mitä tarvitsin kiireisen arjen keskellä. Olikin mahtavaa saada yhteistyöehdotus retriittiin osallistumiseen liittyen. En olisi muuten osannut katkaista arkea osallistumalla retriittiin ellei minua olisi varta vasten mukaan sähköpostilla kutsuttu. Näin jälkeenpäin ihmetyttää, miksi edes emmin lähtemistä. Ehkä siksi, että usein uusi ja vieras hieman jännittää eikä uusien asioiden kokeileminen ole aina niin helppoa. Varsinkin kun lähdin retriitille yksin. En tuntenut ketään, enkä oikein tiennyt, miten retriitillä pitää käyttäytyä.

Tässä Puujärven jäällä otetussa kuvassa näkyy keskellä kappeli. Kappelin alttaritaulu on ikkuna järvelle. Yhden aamurukoushetken aikana käveli "alttaritaulussa" metsäkauriita. Retriitit järjestetään usein luonnonkauniilla paikoilla. Heponiemi todellakin oli sellainen. Oli järvenrantaa ja suojeltu tammimetsä, jossa oli monta sataa vuotta vanhoja tammia.



Minulle retriitti merkitsi hiljaisuutta, pysähtymistä ja rauhaa. Kävelyä luonnossa ja luonnon merkityksen pohtimista. Retriitillä tarjottiin maukasta kasvisruokaa ja minä todella arvostan valmiiseen pöytään pääsemistä. Valmistanhan arkisin lounaan hoitolapsille ja usein myös iltaisin päivällisen perheelle. Minä olin retriitin ajan ilman nettiä ja sosiaalista mediaa. Laitoin puhelimeni lentotilaan joten olin myös ilman puheluita ja tekstiviestejä. Miehelleni olin antanut yhden retriitin ohjaajan puhelinnumeron siltä varalta, että miehen olisi pitänyt saada minuun yhteys.


 
 
Tämä oli ensimmäinen retriittini. Minut yllätti se, ettei retriitillä ollutkaan totaalista hiljaisuutta. Hartauksissa laulettiin ja lausuttiin. Tähän retriittiin kuului myös reflektointi-hetki, jossa sai halutessaan kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan ekopaastoon liittyen. Retriitillä olisi ollut myös mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun retriitin ohjaajien kanssa. Toisaalta sunnuntaina, kun hiljaisuus loppui, me jatkoimme retriitin loppuun lähes samanlaisessa hiljaisuudessa kuin varsinaisen hiljaisuudenkin aikana.


Minulla oli mukanani pari kirjaa sekä lankaa ja puikot. En lukenut kirjoja ollenkaan. Neuloinkin vain hetken aikaa. Mitä ihmettä minä sitten tein? Perjantaina luin Hiljaisuuden ystävien lehteä Luontohengellisyydestä ja huoneessani ollutta kansiota Heponiemen historiasta ja käytännöistä. Lauantaina kävelin paljon metsässä ja jäällä. Osallistuin kaikkiin ohjelman mukaisiin rukouksiin ja työskentelyihin. Lauantai-iltana saunoin rantasaunassa. Ihmettelin itsekin sitä, miten vähän tein mitään ja miten vähän kaipasin mitään. Nukuin normaalia pidempiä yöunia ja yhdet päiväunetkin. Ilman puhelinta oleminenkin oli yllättävän helppoa verrattuna siihen, miten paljon sitä normaalisti käytän. Toki kävelin retriitilläkin usein puhelin taskussa. Käytin puhelinta kamerana. Kuvia tuli otettua normaalia vähemmän.

Entä nyt? Retriitin jälkeen. Muuttuiko mikään? Huomaan, että lepo teki hyvää. Minulla on ollut paljon pidempi pinna omien lasten suhteen kuin ennen retriittiä. Ja lapset ovat kyllä koetelleet pinnani kestävyyttä. Puhelimeeni ja perheen muihinkin kännyköihin on ladattu nyt Quality Time, joka näyttää milloin puhelin on avattu ja mitä sovelluksia ja miten paljon on käytetty. Päivät ilman kännykkää olivat hyviä. Mistään en jäänyt paitsi. Useamminkin pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja sulkea puhelin tai edes puhelimen netti.


Oletko sinä osallistunut retriittiin?
 Mitä ajatuksia retriitti sinussa herättää?
Entäpä Ekopaasto?



Ekopaasto retriitin järjesti Suomen evankelisluterilainen kirkko ja Hiljaisuuden ystävät. Retriitti on saatu Kirkon viestinnältä bloginäkyvyyttä vastaan.

Ekopaasto sivuilta löytyy joka viikko uutta materiaalia ekopaaston (14.2-31.3) ajan.

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Helmikuu 2018

Helmikuun pakkasissa jäädytimme lasten kanssa tyhjiin maitotölkkeihin tulppaaneita ja vesiväreillä värjättyä vettä. Lisäksi kokeilimme myös serviettikuvan jäädyttämistä.

Helmikuussa minulla ja miehellä oli 13. hääpäivä ja esikoisemme täytti 12 vuotta. Minä aloitin laskiaisena ekopaaston. Olen syömättä lihaa ja  kalaa pääsiäiseen saakka.

Osallistuin blogisisarten ystävänpäiväkortti vaihtoon ja sain kortin lisäksi kauniin korun Inspiration-blogin Viltsulta.

Kävin nuorimman kanssa Lahden kaupungin teatterissa katsomassa Ystäväni Viiru-näytelmän. Miehen kanssa kävin katsomassa Merkkipäivä-näytelmän. Tykkäsin molemmista näytelmistä.

Ulkoilimme Vesijärven jäällä. Kiikunlähdettäkin käytiin ihastelemassa.

Äitini kävi Espanjasta meitä katsomassa. Pojat saivat tuliaisiksi dinosaurusten munat. Jännityksellä sitten odotettiin munien kuoriutumista.

Minä kokeilin tuorepuuroa ja ihastuin samantien! Nyt olenkin syönyt lähes joka aamu tuorepuuroa. Myös instagram-tilini @minnakil on täyttynyt puurokuvista.




Helmikuussa kirjoitin siitä, miten lasten sairastamisesta ja töissä poissaolosta tulee huono-omatunto. Samassa kirjoituksessa oli kuvia helmikuun ainoasta valmistuneesta käsityöstä eli paksusta langasta neulotusta villapeitosta.



Helmikuussa luin hävettävän vähän kirjoja. Netflixiä tuli katsottua senkin edestä. Tämän hetkinen suosikkini on Good Wife. Miehen kanssa katsotaan yhdessä Ritaa. Tuskastuttavan hitaasti. Vain yksi jakso viikossa.


Osallistun tällä kännykkäkollaasilla jo perinteeksi tulleeseen tapaan Pieni Lintu-blogin kollaasihaasteeseen.


Mukavaa maaliskuista viikonloppua!
 
 
Minä lähden kohta retriittiin. JÄNNITTÄÄÄÄÄ!!!!

tiistai 27. helmikuuta 2018

Ekopaaston toinen viikko ja jännitystä kolmennesta viikosta

Takana on toinen viikko ekopaastoa. Minun paastoni tarkoittaa tänä vuonna sitä, etten syö lihaa enkä kalaa. Oma perhe ja hoitolapset ovat syöneet pääsääntöisesti eri ruokaa kuin minä. En ole tehnyt itselleni mitään hienoja ja monimutkaisia kasvisruokaherkkuja. Ruokaa on yleensä pitänyt saada nopeasti ja helposti. Pienellä suunnittelulla olisin voinut vältellä eineksiä, mutta tämäkin on ihan riittävän hyvä. Haluan olla itselleni armollinen. Elämässä on nyt niin paljon muutakin kuin oma kasvissyönti.


Kun muut söivät jauhelihakeittoa ja  itseleivottuja sämpylöitä. niin minä söin linssikeittoa valkosipulilla maustetulla kermaviilillä ja sämpylöitä.



Muut söivät peruna-porkkanamuusia, makkarakastiketta, höyrytettyä parsakaalia paprikan ja tomaatin kanssa. Minä söin Lidlin pakaste falafelpihvejä makkarakastikkeen sijaan.




Kun muut söivät makaroonia ja tonnikalakastiketta veriappelsiinisalaatin kanssa, niin minä tein linssikeitosta ja tuoreista herkkusienistä kastikkeen.




Muut söivät riisiä, kanapihvejä, parsakaalia ja salaattia. Minä söin Lämmin kuppi Juusto ja parsakaalikeiton tuunattuna parsakaalilla ja valkosipulikrutongeilla. Lisäksi söin salaatin aurinkokuivatuillatomaateilla ja leipää.




Kun muut söivät kanakiusausta, niin minä söin herkkusienimunakkaan salaatin kera.




Kävimme viime viikolla Heinolassa syömässä Kusmiku ravintolassa. Minä tilasin vuohenjuustohampurilaisen. Toki tiedostan, että kilejä tapetaan vuohenjuuston takia ja lihaa heitetään pois. Kirjoitin asiasta blogiinkin viime vuonna otsikolla lihansyöjän syyllisyys.



Kun muut söivät riisiä ja uunissa paistettuja kanankoipia parsakaalin ja salaatin kanssa, niin minä söin jalotofua.



Viime viikon perjantaina muistin lukea pitkästä aikaa blogini sähköpostia. Sieltä löytyikin mielenkiintoinen mainos ekopaasto retriitistä, joka järjestetään jo tulevana viikonloppuna. Minä olen jo vuosia sitten haaveillut jonkinlaiseen retriittiin osallistumisesta. Vuosia on kulunut ja retriittihaaveet melkein kokonaan unohtuneet tässä arjen kiireessä. Viikonlopun ajan mietin retriittiin osallistumista. Päädyin jo siihen, että en osallistuisi. Tulihan tämä vähän äkkiä ja meillä on jo suunnitelmia tulevaksi viikonlopuksi. Toisaalta jos en nyt osallistu retriittiin, niin milloin sitten? Mies oli kannustava, joten retriitti, Täältä tullaan! Kesti noin puoli minuuttia vaihtaa mielipiteeni retriittiin menemisen suhteen.



Oletko sinä osallistunut retriittiin?
Miltä kuulostaa? Lähtisitkö mukaan?
Minua jännittää!
Tulen varmasti kertomaan kokemuksia retriitistä tänne blogiin ja instagramiin tilille @minnakil

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Viiru ja Pesonen teatterissa

Viime viikon torstaina oli Lahden kaupunginteatterissa Ystäväni Viiru-näytelmän ensi-ilta. Sain tuttavaltani kaksi lippua loppuunmyytyyn näytökseen. Koska lippuja oli vain kaksi, niin valitsin teatteriseurakseni 4-vuotiaan kuopuksemme. Kaikki muutkin lapsemme olisivat varmasti näytelmästä tykänneet. Ja ainakin yksi koululaisistamme on menossa näytelmää luokkansa kanssa katsomaan. Kuopuksemme oli todella innoissaan teatteriin menosta. Huolella valittiin vaatteet ja hiuspompulat ennen teatteriin lähtöä.  Kun odottelimme katsomoon pääsyä, sattui Pesonen kävelemään ohitse ja hän kysyi tytöltäni, että onko tämä nähnyt pientä kissaa. Jännityksestä huolimatta tyttö uskalsi vastata. Tämän pienen kohtaamisen jälkeen tyttö odotti näytelmän alkamista entistä innokkaammin.




Minä olen lukenut kaikki Viiru ja Pesonen kirjat aiemmin vanhemmille lapsillemme ja nuorin on nähnyt Viirun ja Pesosen Pikku kakkosessa. Tiesimme siis molemmat mistä on kysymys. Nyt esityksen jälkeen olen lukenut Viirua ja Pesosta nuorimmalle sekä hoitolapsille. Kettujahti on oma suosikkini.

Näytelmä oli vähintään yhtä ihana kuin kirjatkin. Ystäväni Viiru oli jotenkin ihanan rauhallinen, mutta hauska. Lavasteet sopivat näytelmään loistavasti ja olivat kaikin puolin upeat, sopivan vanhanaikaiset, mielenkiintoiset ja "ViirujaPesosmaiset". Erikoistehosteet saivat 4-vuotiaan haltioitumaan. Ja hienoja ne olivat minunkin mielestäni.

En tiedä miten kuvailisin näytelmän henkilöitä. Pesonen, Viiru ja Rilla olivat juuri sellaisia kuin pitääkin. Pesonen hieman hajamielinen keksijä ja maalaisukko. Viiru energinen ja vilkas kissa. Rilla höpsö ja kaakattava kana.



Suosittelen ehdottomasti hankkimaan liput näytelmään Lahden kaupunginteatterin sivuilta. Teatterissa menee myös Tatun ja Patun Suomi. Sen kävimme katsomassa viime syksynä kaikkien lasteni ja äitini kanssa. Kirjoitin näytelmästä viime syksynä blogiinkin.




Teatterissa käynti oli ihana kokemus. Aivan liian harvoin tulee käytyä.

Milloin sinä olet viimeksi käynyt teatterissa?

torstai 22. helmikuuta 2018

Vesijärven jäällä



Viime viikonloppuna meidän sairastaneet lapset olivat siinä kunnossa, että pääsimme koko perhe ulkoilemaan. Ilma oli kaunis. Pakkasta oli jonkin verran, mutta ei onneksi tuulta.




Minä ostin vuosi sitten retkiluistimet ja niillä oli mukava luistella Lokin rannasta Mukkulaan ja takaisin aurattua reittiä pitkin. Jäällä oli paljon muitakin ulkoilijoita. Jäällä luisteltiin, käveltiin, pyöräiltiin ja hiihdettiin.



 
Lauantaina meitä oli oman perheen lisäksi jäällä miehen vanhemmat ja lasten serkku. Sunnuntaina luistelin kahdestaan nuoremman poikamme kanssa. Hän viiletti hokkareilla ja minä yritin pysyä retkiluistimilla perässä. En ottanut sauvoja, kun ajattelin meneväni niiden kanssa liian lujaa. Turha luulo! Ihan tosissani sain luistella, että pysyin 10-vuotiaa perässä.
 




Alun perin meillä piti olla viikonloppuna kahden lapsen yhteiset sukulaissynttärit, mutta kun yhdellä lapsella oli torstaina lämpöä, niin juhlat peruttiin. Viime aikoina jyllänneiden pitkään kestäneiden kuumeiden takia oletimme, että lapsi olisi sairastanut koko viikonlopun. Onneksi olimme väärässä taudin keston suhteen ja lapsella oli lämpöä vain yhtenä päivänä.




Vielä perjantai arkea ja sitten lapsilla ja miehellä alkaa talviloma. Minulla ei tänä(kään) vuonna ole talvilomaa, mutta eiköhän me jotain yhdessä perheen kanssa ehditä tekemään myös työpäivieni jälkeen. Ainakin valoisuus on lisääntynyt, joten töiden jälkeen ehtii ulkoilla valoisassa. Ja saanhan minä ulkoilla myös töissä.


Lomaillaanko teillä?
 
Mukavia talvipäiviä!

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Ekopaasto eli seitsemän viikkoa kasvissyöjänä

Mielessä se on ollut jo monta vuotta. Viime vuonna kokeilin sitä ensimmäisen kerran. Tänä vuonna lähdin ehdottomasti taas mukaan. 

Kyseessä on kasvissyönti. Vuosi sitten olin kahdeksan viikkoa syömättä punaista lihaa ja kanaa. Kalaa söin muutaman kerran. Tänä vuonna aloitin paaston laskiaisena ja tarkoitus on olla ilman lihaa ja kalaa pääsiäiseen saakka. Maitotuotteet ja kananmuna kuuluvat ruokavaliooni.




Nyt kun takana on neljä kasvisruokapäivää huomaan, että tämä on paljon helpompaa kuin vuosi sitten. Ruokien miettiminen ei vaadi ollenkaan niin paljon pähkäilyä. Meillä syödään normaalisti muutaman kerran viikossa kasvisruokaa, joten kasvisruuat ovat jo entuudestaan tuttuja.



Mitä minä olen syönyt lounaaksi ja päivälliseksi?  Salaatin avocadolla, juustolla ja saksanpähkinöillä. Linssikasvissosekeittoa valkosipulikrutongeilla. Punajuuri-vuohenjuustolasagnea. Lidlin pakaste falafeleja riisillä ja parsakaalilla. Santa Fe ravintolassa Tempe hampurilaisen. Uuniperunoita, salaattia ja nyhtökaura-fetapihviä.



Olo on ollut hyvä sekä henkisesti että fyysisesti. Nälkää ei ole tarvinut nähdä normaalia enempää. Tuntuu, etten ole jäänyt mistään paitsi. Ei ole haitannut syödä välillä eri ruokaa kuin muut. Juuston syöminen herättää pientä huonoa omaatuntoa. Ehkä ensi vuonna jätän maitotuotteetkin pois ekopaaston ajaksi.




Tämä paastoni ei ole uskonnollinen vaan ennemminkin ekologinen. Tarkoitus on myös hidastaa ja miettiä omaa, läheisten ja maapallon hyvinvointia. Pieni askel kohti ekologisempaa ja parempaa elämää?


Viime vuonna kirjoitin blogissa ekopaaston aloituksesta. Kirjoitin ajatuksia oltuani kuukauden syömättä punaista lihaa ja kanaa. Vuosi sitten pidin taukoa lihansyönnistä 8 viikkoa. Pääsiäisenä söin lammasta ja siitä lähtien on liha taas kuulunut ruokavaliooni. Vuoden takaiset mietteet ekopaastosta voi lukea klikkaamalla tästä.  Saa nähdä miten käy lihansyöntiin palaamisen kanssa tämän vuoden paaston jälkeen.  Lihansyöjän syyllisyys otsikon alla kirjoitin viime vuonna kiliparkojen julmasta kohtalosta juuston vuoksi.


 
Miltä nämä ruuat näyttävät ja kuulostavat? Söisitkö?
Onko muita, jotka ovat lähteneet mukaan ekopaastoon? 
Vai oletteko normaalistikin kasvissyöjiä tai jopa vegaaneja?