sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Ensimmäinen lomaviikko

Ensimmäinen lomaviikko alkoi toipuen edellisen viikonlopun Lahtisoccerista. Kolmen päivän aikana kolme lastamme pelasi yhteensä 22 peliä. Me vanhemmat kuskasimme, teimme eväitä ja kannustimme. Mies oli myös talkoovuorossa ohjaamassa autoja parkkipaikalla. Minulle jäi pelivaatteiden pesu. Meille molemmille riitti tekonurmea ja kumipurua imuroitavaksi kotimme eteisissä. 



Alkuviikosta ajoin lasten kanssa Keski-Suomeen miehen jäädessä töihin. Kylmästä säästä huolimatta lomapäiviin kuului veneen saunassa saunomista ja uimista Keiteleen 15 asteisessa vedessä.


Perinteeksi on tullut käydä Äänekoskella Huuhan perhepuistossa. Tänä vuonna vain yksi lapsistamme suoritti liikennepuistossa ajokortin. Kaikki toki ajoivat puiston erilaisilla kulkupeleillä. Puistossa sai myös kokeilla ilmaiseksi sumopainipukuja.


Kävimme myös Peurungan kylpylässä. Se on jo tuttu paikka aiemmilta käynneiltä. Meillä oli jälleen kerran pientä kilpailua lasten kanssa siitä kuka laskee 130 metrisen vesiliukumäen kaikista nopeiten. Uinnin jälkeen maistui pizzat, kebabrullat ja falafel (kuvassa) Äänekoskelaisessa pizzeriassa.


Kesäperinteisiin kuuluu myös ajelut sivuvaunullisella Ural-moottoripyörällä.




Nämä kaikki ovat kännykkäkuvia. Järkkärin otin kyllä mukaan Keski-Suomeen, mutta en ottanut sitä kertaakaan pois kameralaukusta.

Keski-Suomesta minä ja lapset matkasimme Mikkeliin, jonne myös mies tuli viikonlopun viettoon.

Rentoa sunnuntaita ja mukavaa alkavaa viikkoa!

Ps. Jos satutte käymään Äänekoskella suosittelen kokeilemaan älypuhelimelle ladattavaa mobiilipeliä.
Ohjeet pelin lataamiseen ja peliin:
http://aaneseudunkehitys.fi/fi/161/6/Ajankohtaista

Onkohan vastaavia pelejä muualla Suomessa?

Peurungan kylpylästä olen kirjoittanut viime vuonna blogiin.

18 kommenttia

  1. Kivoja juttuja teillä ollut ekan lomaviikkonne aikana. Me ehdimme juuri lähteä pois Mikkelistä, kun te saavuitte sinne. Olisi ollut hauskaa nähdä! Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä joskus mukava nähdä! Nyt mekin ollaan jo kotona, mitä nyt vanhin jäi vielä muutamaksi päiväksi serkkujen luo Mikkeliin.

      Poista
  2. Lahti Soccerissa on tullut myös hengailtua useampi vuosi sitten. Teillä oli kyllä aika hurja määrä pelejä siellä.
    Mukavaa puuhaa keksitte lomaviikolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen pojistamme pelasi kahdessa joukkueessa, joten pelkästään hänelle tuli 12 peliä kolmessa päivässä. Parin viikon tauot futistreeneistä ovat nyt kaikille tarpeen. Sekä pelaajille että kuskaajille..
      Eka lomaviikko meni kivasti. Nyt pitäisi keksiä tekemistä tokalle lomaviikolle. Mies töissä ja esikoinen serkuilla. Minulla seurana kolme lasta.

      Poista
  3. Viikkonne kuulosti toiminnan täyteiseltä! Kesäperinteet on kyllä <3

    https://heidi-karoliina-a.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivasti oli touhua ja seuraa. Ainoastaan säät olisivat saaneet olla lämpimämmät. Ja aika perinteistä menoa on, kun joka kesä kyläillään samat paikat ja sukulaiset. Mutta se on vain mukavaa!

      Poista
  4. Ihana lomaviikko <3 Meillä alkaa loma vasta viikon päästä. Sitä odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viimeistä työviikkoa! Kohta tekin olette lomalla.

      Poista
  5. Kivan kuuloinen viikko teillä ollut..tuli lomaviikot omien lasten kanssa mieleen. Nyt ovat jo aikuisia :)
    Muuten, jos asut Päijät-Hämeessä sinäkin, liity Facebookissa Päijät-blogit ryhmään! Se on uusi, mutta yritämme koota kaikki alueen bloggarit ja järjestää jotain kivaa yhteistoimintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! En ollut kuullutkaan Päijät-blogeista! Ryhmään liitytty. :)

      Poista
  6. Kivalta kuulostaa teidän eka lomaviikko! Peurugassa pitäisi kyllä mennä itsekin käymään, kun niin lährllä on :)
    Kivaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peurungan kylpylä on kyllä kiva. Olen kirjoittanut siitä aiemmin blogiin kuvien kera. Tajusin lisätä linkin tekstiin vasta nyt.
      Postaus Peurungasta.

      Poista
  7. Huhhuh mikä viikko!!ja ihan hullun paljon ollut noita pelejä!!😁
    Ihanaa kesälomaa teille♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lomatoivotuksista! Vielä muutama päivä, niin mieskin lomailee meidän kanssa viikon. Mukava viikko kyllä oli. Ja lapset vaan tykkäsivät,kun saivat pelata. Toki olivat väsyneitä pelien jälkeen.
      Mukavaa heinäkuuta!

      Poista
  8. Kulostaa mukavalta! Suomessakin riittää vaikka mitä ohjelmaa ja tekemistä. Kiitos näistä matkavinkeistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäinen Suomi on kyllä täynnä tekemistä!
      Aurinkoisia päiviä!

      Poista
  9. Onpas teillä ollut kivan tekemisen täyteinen lomaviikko. :) Mutta 22 peliä kuulostaa todella paljolta :O Mukavaa kesän jatkoa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa tekemistä oli lomaviikolle. Ja pelejä todellakin riitti, mutta niin riitti lapsillakin intoa!

      Poista