tiistai 6. kesäkuuta 2017

Sisaruskuvat

Viime viikolla meillä oli perinteinen kevätjuhlaputki. Se alkoi torstaina eskarin kevätjuhlalla. Mies muisti ottaa kännykällä kuvan lapsista tarhan ulkopuolella. Tässä vaiheessa minä olin vasta kävelemässä tarhalle.  Meillä etsitään juhliinlähdön hetkellä yleensä vielä sukkia, hiuslakkaa ja juhlakenkiä. Tarkkaavaisimmat huomaavat, ettei tyttöjen juhlakenkiä ehditty edes löytää.



Perjantaina oli vuorossa koulun kevätjuhla. Oli minun vuoroni ottaa kuva. Aikaa oli vähän, koska ihmisiä kulki koko ajan ohitse. Nätti poseeraus ei ollut onnistuakseen kaikilta yhtä aikaa. Niinpä pyysin lapsia pelleilemään kuvassa. No, ei sekään mennyt ihan nappiin. Yksi poeeraa nätisti.




Lauantaiaamuna pojat saivat todistukset. Olimme koko perhe katsomassa. Todistustenjaon jälkeen veimme toisen pojan opettajan saamat lahjat autolla hänen kotiinsa. Opettaja oli nimittäin pyörällä liikkeellä. Siten haettiin jätskit ja juhlistettiin loman alkamista.




Lounaan jälkeen lähdimme Helsinkiin ylioppilasjuhliin. Juhlien jälkeen näytti tältä. Yhdet juhlakengätkin olivat jo lähteneet jaloista.



Facebookista löysin tämän kuvan vuoden takaa miehen kummitytön ylioppilasjuhlista.




Tämä kuva on parin vuoden takaa. Olemme ehkä lähdössä koululle todistusten jakoon.




Oliko teillä monia kevätjuhlia?
Kuuluuko teidän perinteisiin kuvata lapset juhlavaatteissa? 


8 kommenttia

  1. Aivan ihania kuvia! Kyllä on suloiset lapset!

    Meillä oli vain kahdet kevätjuhlat ja meilläkin on tapana kuvata lapset juhlavaatteissa. Aina ei kaikki mene ihan putkeen, kuten tänä vuonna kuopus ei suostunut hymyilemään yhdessäkään kuvassa, mutta ei se haittaa, nämä tilanteet naurattaa jälkeenpäin, kun toinen on naama nyrjällään (häntä hatutti nyt se, kun ei halunnut seista liian lähellä siskoa, hih hih) ja toinen siinä poseeraa kauniisti :)

    Aurinkoista tiistaita sinne teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on yleensä ollut tapana myös ottaa perhekuvia juhlatamineissa. Silloin kun on yleensä itselläkin meikkiä ja hiukset ojennuksessa. Kovin tutulta kuulostaa teidän kuvaukset.

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. Niin ihania kuvia!!!
    Meillä on myös aina YRITYSTÄ ottaa kuvia juhlavaatteet päällä,mutta mutta. Jokseenkin huono on se onnistuneiden kuvien saldo:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lapsia kuvatessa tarvitaan kyllä nopeutta ja tuuria. Mullakin on puhelin täynnä vähemmän onnistuneita otoksia.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Voi ei, aivan käsittämättömän upeita kuvia! Ja kuinka suloiset lapset! <3
    Iloista onnellista kesäkuuta teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kännykällä otettuja. Vielä kun jaksaisi kaivaa järkkärin esiin ja muistella kuinka sillä kuvattiinkaan...

      Poista
  4. Upeita kuvia ja niin suloiset lapset teillä!
    Mutta se on kyllä totta, että lasten valokuvaamisessa on omat pienoiset haasteensa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haasteita on ja tuuriakin tarvitaan onnistuneisiin otoksiin. :)

      Poista