sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

#juhannus 2017


Vietimme tänä vuonna juhannuksen pitkästä aikaa Suomessa. Poikkeuksellista oli myös se, ettei meillä alkanut vielä juhannuksesta kesäloma. Tämä juhannus vietettiin pääsääntöisesti kotosalla. Grillasimme villiä merilohta ja kasviksia. Ystäväperhe kävi kahvittelemassa meidän kesähuoneessa. Aattoiltana kävimme juhannusjuhlissa Herrasmannin leirintäalueella. Paikalla oli myös joulupukki kahden vuohensa kanssa. Joulupukki sytytti juhannuskokon. 



 


 
Juhannuspäivänä ajelimme Hartolaan minun lapsuuden kesieni maisemiin. Saunoimme, uimme ja vietimme aikaa läheisten kanssa. Söimme muun muassa rosvopaistia ja raparperikakkua. 





 
 
Sunnuntain vietimme kotosalla. Minä kävin ystäväni kanssa kävelylenkillä. Mies ja esikoinen pääsivät kavereiden kanssa purjehtimaan. Lapsilla oli melkein koko päivän kavereita ja yksi kaveri jäi yöksikin. Minä otin kännykällä kuvia pihan kukista. Sain vihdoin ladattua järkkärin akun, tosin kuvia en vielä järkkärillä ottanut.
 
 

 
 
Huomenna alkaa taas arki. Minulla on viimeinen työviikko ennen kuukauden mittaista kesälomaa.
 
 
Millainen juhannus sinulla oli?


Meidän aiemman juhannukset on vietetty Pärnussa 2014 ja 2016. Juhannuksen 2015 vietimme Espanjassa, Torreviejassa.

Nämä kaikki kuvat on otettu kännykällä. Ehkä lomalla on taas aikaa ja inspiraatiota kaivaa esiin järkkäri ja muistella, mitä ne ISOt, aukot ja muut tarkoittivatkaan.

Meidän elämää voi seurata Instagramissa. Olen siellä nimellä minnakil. Samalla nimellä minut löytää myös Snapchatista.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

#viikonräpsy 24/52

Kaksi edellistä viikkoa meillä on eletty suurta jalkapallohuumaa. Kahden viikon futiskoulu huipentui viikonloppuna kaksipäiväiseen turnaukseen.


7-vuotias tyttäremme osallistui futiskouluun toisen kerran. Oli ihana nähdä tytön riemu treeneissä ja lopputurnauksessa. Onneksi säät pääsääntöisesti suosivat myös meitä kannustusjoukkoja, jotka vietimme monet treenit kentän laidalla palloa potkien, piirtäen ja eväitä syöden.

Ehdin jo ajatella, että ensi kesänä minun ei enää tarvitse kuskata futiskouluun eikä varsinkaan olla kentän laidalla. Nuorin on kuitenkin puhunut sen verran innokkaasti menevänsä ensi vuonna futiskouluun, että eiköhän minut löydä sieltä kentän laidalta myös vuoden päästä.

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kuvan viikon varrelta.

torstai 15. kesäkuuta 2017

#viikonräpsy 23/52

Muistan kun ostimme ensimmäisen grillin muutettuamme miehen kanssa rivitaloon kesällä 2005. Silloin grillikausi jatkui läpi talven.

Talvella 2016 muutimme vuodeksi kerrostaloon. Silloinen grilli oli jo lähes puhki palanut, joten se päätyi muuton yhteydessä kaatopaikalle.

Viime viikolla yli vuoden jatkunut grillittömyys päättyi uuden grillin ostoon. Mieheni tykkää laittaa ruokaa ja hän on perheemme päägrillimestari. Niinpä hän sai yksinoikeudella valita itselleen mieluisan grillin.



#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kuvan viikon varrelta.

Joko teillä on grillikausi avattu?
Mikä on tämän kesän grillihitti?

Minun suosikkejani on halloumi, kasvikset ja persikka. Jotain uutta olisi kiva kokeilla. Pistääköhän siis kommenttiboksiin grillausvinkkejä.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Fidget Spinner - vinkit käyttäjiltä

Joskus toukokuussa meillä alettiin puhua Fidget Spinnereistä. Jollain sellainen jo oli ja "kaikki muut" olivat sellaisen jo tilanneet. Muutaman päivän jatkuneen mainostuksen ja painostuksen jälkeen mies teki poikien ja heidän kaverinsa kanssa kolmen spinnerin tilauksen netistä. Spinnereitä piti odotella monta pitkää viikkoa.



Odottaminen tuntui liian pitkältä. Niinpä meillä alettiin tehdä spinnereitä itse. Kuulalaakerin ympärille liimattiin pikaliimalla painoksi toiset laakerit. Liimaukset eivät oikein kestäneet käytössä. Kaupasta haettiin lisää kuulalaakereita ja pieniä nippusiteitä. Niistä saatiin rakennettua kestävämpi spinneri. (Alla olevassa kuvassa vasemmalla.)



Koulun loputtua spinnerkuume kasvoi liian kovaksi. Lupasimme toiselle pojalle spinnerin nimipäivälahjaksi ja toinen halusi ostaa spinnerin omilla rahoillaan. Ei se ostaminen niin helppoa ollut. Sormihyrrät tuntuivat olevan loppu joka paikasta. Lahtelaisesta pelikaupasta onneksi löytyi pojille spinnerit. Tosin kotona huomattiin, että toinen spinneri pyörii huonosti. Spinnereiden kun kuuluu pyöriä mahdollisimman pitkään ja ilman ylimääräisiä ääniä.  Ei muuta kuin takaisin kauppaan. Taisi olla vasta kolmas spinneri, joka pyöri hyvin. Onneksi vaihto onnistui.

Ensimmäisellä kesälomaviikolla postilaatikosta löytyi vihdoin yksi Kiinasta tilattu Fidget spinner. Ja seuraavana päivänä tuli toinen. Kolmas ei ole tullut vieläkään.



Viime viikonloppuna myös tytöt saivat spinnerit. Nyt niitä löytyi Tokmannilta ja Citymarketista vitosella. Kiinasta tilatut maksoivat muutaman euron ja pelikaupasta ostetut 10-12 euroa. Laadussa emme ole huomanneet eroja. Lapset ottavat kellolla aikaa ja kisaavat, mikä spinner pyörii pisimpään.



Jostain luin, että spinnerit rauhoittavat ja vähentävät stressiä. Hah! Mainostajien suuria lupauksia sanon minä! Spinnereitä pyöritetään joka paikassa. Ne saattavat tippua esimerkiksi hiekkaan. Kuulalaakerit menevät likaisiksi ja pyörivät huonommin. Meillä on ollut eräänkin kerran työkalupakki levällään keskellä kulkureittiä, kun spinnereitä on purettu ja putsattu ja korjattu.



Spinnerien pyörimistä voi parantaa suihkuttamalla kuulalaakeriin monitoimiöljy WD-40:tä. Se on kuulemma paras öljy spinnereihin. Tämä tieto on luultavasti peräisin joltain tubettajalta. Niin kuin varmasti koko spinner-villityskin.






Joko teillä on Fidget Spinner?

perjantai 9. kesäkuuta 2017

#viikonräpsy 22/52

Viime viikolla juhlimme miehen serkun ylioppilaaksi pääsyä. Hankimme yhteislahjan useamman ihmisen kanssa. Minun kirjoittaessa ylioppilaaksi lahjaksi annettiin shekkejä. Nykyään tuo tapa on jäänyt, koska pankit veloittavat shekeistä. Ryppyisten seteleiden nostaminen automaatista ja laittaminen kirjekuoreen tuntui tylsältä. Päädyimme siis tällaiseen ratkaisuun. 



Taittelin 10 euron seteleistä tämmöisen summan. Tässä on yksi nolla liikaa, jotta tämä olisi miljardi (9 nollaa). Toisaalta tässä on kaksi nollaa liian vähän, jotta tämä olisi biljoona (12 nollaa). Näiden seteleiden alle on piilotettu lisää rahaa. Valokuvakehyksen takaa löytyy onnittelukortti sekä teksti "hätätapauksessa riko lasi". Idean löysin jostain facebookin askarteluryhmästä.

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kuvan viikon varrelta.


Miten te muistitte ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita tänä vuonna? 

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Sisaruskuvat

Viime viikolla meillä oli perinteinen kevätjuhlaputki. Se alkoi torstaina eskarin kevätjuhlalla. Mies muisti ottaa kännykällä kuvan lapsista tarhan ulkopuolella. Tässä vaiheessa minä olin vasta kävelemässä tarhalle.  Meillä etsitään juhliinlähdön hetkellä yleensä vielä sukkia, hiuslakkaa ja juhlakenkiä. Tarkkaavaisimmat huomaavat, ettei tyttöjen juhlakenkiä ehditty edes löytää.



Perjantaina oli vuorossa koulun kevätjuhla. Oli minun vuoroni ottaa kuva. Aikaa oli vähän, koska ihmisiä kulki koko ajan ohitse. Nätti poseeraus ei ollut onnistuakseen kaikilta yhtä aikaa. Niinpä pyysin lapsia pelleilemään kuvassa. No, ei sekään mennyt ihan nappiin. Yksi poeeraa nätisti.




Lauantaiaamuna pojat saivat todistukset. Olimme koko perhe katsomassa. Todistustenjaon jälkeen veimme toisen pojan opettajan saamat lahjat autolla hänen kotiinsa. Opettaja oli nimittäin pyörällä liikkeellä. Siten haettiin jätskit ja juhlistettiin loman alkamista.




Lounaan jälkeen lähdimme Helsinkiin ylioppilasjuhliin. Juhlien jälkeen näytti tältä. Yhdet juhlakengätkin olivat jo lähteneet jaloista.



Facebookista löysin tämän kuvan vuoden takaa miehen kummitytön ylioppilasjuhlista.




Tämä kuva on parin vuoden takaa. Olemme ehkä lähdössä koululle todistusten jakoon.




Oliko teillä monia kevätjuhlia?
Kuuluuko teidän perinteisiin kuvata lapset juhlavaatteissa? 


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Toukokuu 2017

Toukokuu meni nopeasti. Aivan kuin elämä olisi yhtä-äkkiä mennyt pikakelaukselle. Pitkästä aikaa lähdin mukaan Pienilintu-blogin kollaasihaasteeseen. Jos edes näin jälkikäteen tulisi hieman pysähdyttyä ja muisteltua, mitä kaikkea toukokuussa tapahtuikaan. Tässä on minun kännykkäkuvista kokoamani kollaasi. Järkkäriä en tainnut ottaa esiin toukokuussa kertaakaan.



Toukokuussa...


Vietimme hoitolasten kanssa dinosaurusviikkoa. Siihen kuului dinosauruskirjojen lukemista, dinosaurusaskarteluja ja dinosaurusleikkejä. Välipalaksikin oli "dinosaurusta". 

Vappupäivänä herkuttelimme kahden kaveriperheen kanssa runsaassa brunssipöydässä. Olisipa mukava järjestää brunssi. Vaikka nyyttärihengessä.

Keräsimme hoitolasten kanssa paljon voikukkia ja teimme niistä tyttöjen kanssa seppeleitä. 

Tyttöni löysi hyvän ystävänsä kanssa kaksi nelilehtistä apilaa. 

Söin muutaman kerran jäätelöä ulkona. Kerran tarkeni olla jopa paljain varpain. Välillä on vaikea uskoa, että niinkin lämmintä oli viime kuussa. Eilen ulkoilin neuleessa ja päälläni oli kaksi takkia. Eikä edes tullut kuuma!  

Siivosimme kesähuoneen ja söimme siellä monta kertaa välipalaa. Kesähuone kaipaa vielä loppusilausta. Mm. painepesurille pitäisi löytää uusi säilytyspaikka.

Minä opettelin tekemään ranskanlettejä 7-vuotiaan toiveesta. Hän onkin ollut innokas harjoituspää. Varasin kirjastosta isien ja tyttöjen lettikirjan. Sitä odotellessa olen testaillut erilaisia lettejä omasta päästä.

Yhdessä lasten kanssa perustettiin kasvimaa kahteen lavakaulukseen. 
 
 

Miten sinun toukokuu sujui?
 
Aurinkoista kesäkuuta! 
 
 
Ps. Seuraa blogiani fecebookissa
Lisää kuvia löytyy Instgramista´
Arkisia hetkiä taas Snapchatista nimellä minnkil

Instagram