keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

#viikonräpsy 12/52

Olen aloittanut blogien lukemisen talvella 2012-2013. Tulin neljättä kertaa raskaaksi ja luin alkuun etenkin suurperheblogeja. Minua mietitytti etenkin se, että voiko neljän lapsen kanssa matkustella ulkomailla, poistua kotoa tai ylipäätänsä selvitä ja elää normaalisti?! Nyt nuo ajatukset ja pelot tuntuvat aika hassuilta. Miten olen tuollaisia asioita edes miettinyt. Tässä on kohta neljä vuotta takana nelilapsisena perheenä ja monta kertaa on ulkomaillakin reissattu.

Saman talven aikana aloin itsekin kirjoittaa blogia. Yhtenä ajatuksena oli kuvata tekemäni käsityöt. Toisena kirjoittaa arkipäiväisiä asioita ja sattumuksia itselle muistiin. Kolmantena ajatuksena oli yhteisöllisyys ja vuorovaikutus muiden bloggaajien ja blogin lukijoiden kanssa. Parasta bloggaamisessa on kommentit ja keskustelut kommenttiboksissa. Jo bloggaamisen alkumetreiltä haaveenani on ollut osallistuminen bloggaajien tapaamiseen. Neljä vuotta siihen sitten lopulta kuitenkin meni!

Viime lauantaina olin Kaksplusblogiverkoston muksutreffeillä Flamingon Naurusaaressa eli sisäleikkipuistossa. Mukavaa oli ja loppuhuipennus oli tämä mukaan saatu goodiepack täynnä ihania tuotteita.


Vaikka tämä oli ensimmäinen bloggaajatapaaminen, niin ei sentään ensimmäinen blogitapahtuma, johon osallistuin näiden vuosien aikana. Vuosi sitten Kodin Kuvalehden ihana bloggaaja Aino kutsui minut avecikseen Inspirations blog awardseihin. Eli gaalatunnelmia olen päässyt ihmettelemään. Ja olihan minun tarkoitus osallistua Kaksplusblogiverkoston pikkujouluihin, mutta tauti kaatoikin minut sänkyyn.

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kännykkäkuvan viikon varrelta.

Ps. Naurusaaren muksutreffeiltä on tulossa ihan oma kirjoituksensa, mutta tämä aika! Tuntuuko kenestäkään muusta, että tunteja on nykyään vähemmän vuorokaudessa?!



Tässä vielä linkit yhteistyökumppaneiden sivuille 


HOUSE OF ORGANIC | HYVINVOINNIN TAVARATALO | MINIONES | AINU




Minut löytää:

Instagram: minnakil
Snapchat: minnakil
Facebook: Kiljustenblogi
 

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Sukkia eskarilaiselle


Eskarilaisen jalka on kasvanut jo monta numeroa sen jälkeen, kun olen hänelle viimeksi sukkia neulonut. Niinpä neuloin hänelle kerralla kahdet sukat. En voinut vastustaa Tokmannin lankatarjousta ja keltaista Novitan 7 veljestä Aurora-lankaa. Tyttö sai siis keltaiset unisukat.
 



Unisukat

Lanka: 7 veljestä Aurora
Puikot: 3,5
Inspiraatio sukkiin:
Lankahelvetti-blogista Sukat ovat aina oikeaa. Varret rullautuvat ja sukat on helppo potkia pois jaloista jos tulee liian kuuma.



Toiset neulomani sukat olivat räsymattosukat kahdesta Novitan raita langasta. Toinen raitalanka oli sinistäsävyistä ja toinen pastellinsävyistä. Neuloin aina kaksi riviä vuorotellen kummallakin kerällä. Idea näihin sukkiin on Facebookin Voihan villasukka! - ryhmästä.




Räsymattosukat
 
Lanka: 7 veljestä raita (2 eriväristä kerää)
Puikot: 3,5
Ohje:
 Neulottu vuorotellen kahdella eri raitalangalla, kaksi kerrosta aina yhdestä kerästä. Kantapään jälkeen puikoilla 1 ja 4 sileää neuletta ja puikoilla 2 ja 3 joustinta. Sukasta tulee paremmin jalkaan istuva.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

#viikonräpsy 11/52

Viime viikonloppuna meillä vietettiin kahden lapsen yhteissynttäreitä sekä uuden kodin tupareita. Olipa mukava saada läheisiä koolle! Vuoteen emme ole voineet juhlia synttäreitä isommalla porukalla, koska asuimme niin pienessä väliaikaiskodissa. Yhden lapsen synttärit jäivät jopa kokonaan juhlimatta! Eikä meillä ole juuri ollut yövieraitakaan. Nyt pääsimme juhlimaan täällä uudessa kodissa ja meille jäi yövieraitakin! Kaikki kutsutut eivät juhliin päässeet eikä kaikkia läheisiä näihin juhliin voitu kutsua, mutta kun on neljä lasta, niin synttäreitä on vielä tulossa. Ja tupareitakin kovasti kysellään...



Kuvassa lapset ovat yökylään jääneiden serkkujen kanssa Prismassa. Pieni evästauko ja sauvojen osto ennen kuin lähdettiin koko porukalla testaamaan MM-kisa latuja.

Tämä viikko on hujahtanut nopeasti. Vasta nyt ehdin julkaista viime viikon #viikonräpsyn

Mukavaa viikonloppua!

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kuvan viikon varrelta.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Ei lihaa, ei kanaa

Aloitin kuukausi sitten paaston. Minun tapauksessani se tarkoittaa sitä, että en syö punaista lihaa tai kanaa ennen pääsiäistä. Paasto ennen pääsiäistä on ollut suunnitelmissani jo usean vuoden ajan. Ensimmäiset paastohaaveet ovat jo varmasti 90-luvun puolelta. Ja nyt vihdoin vuonna 2017 olen tätä paastoa toteuttamassa.  


Täysin ilman eläinkunnan tuotteita en ole, vaan syön kalaa ja maitotuotteita. Muu perhe ei ole tässä mukana, mutta toki kasvisvaihtoehtoja on ollut heillekin useammin tarjolla. Kalaa olemme koko perhe syöneet nyt hieman tavallista useammin.

Paaston aloitus osui muuttoviikolle, koska aloitin paaston vahingossa viikkoa liian aikaisin. Jotenkin luin kalenteria väärin ja vietimme laskiaistiistaita viikkoa liian aikaisin. Muuton aikana tehtiin nopeaa ruokaa kaikille, joka sisälsi jauhelihaa. Minä paistoin itselleni härkistä. Tilasimme pizzat ja kebabit. Minä valitsin kasvispizzan. Ei sortumisia lihansyöntiin edes kiireessä ja pienessä stressissä.


Paastoajalle on osunut käynnit McDonaldsissa ja Hesburgerissa. Mäkissä söin ruis-kasvishampurilaisen. Hesessä söin yllä olevassa kuvassa näkyvän Kaura-härkapapupihvillä olevan kasvishampurilaisen. Sekä mäkissä että hesessä voisin jatkossakin tilata kasvisvaihtoehdon.

Yritin miettiä, että mitä olen tämän kuukauden aikana syönyt. Tofua olen ainakin syönyt useamman keran. Se kun on helppo ja nopea tapa saada proteiinia. Suosikkini on basilikamarinoitu tofu. Nyhtökauraa on jääkaapissa odottamassa testaamista. Linssejä olen aiemminkin käyttänyt kasvissosekeitossa ja nyt olen tehnyt niistä myös kastiketta porkkanan ja tomaatin kanssa. Mifua eli paistettavaa raejuustoa olen tainnut syödä kerran.

Leivän päälle ei ole tehnyt edes mieli laittaa leikkelettä paitsi kerran, kun mies oli ostanut lauantaimakkaratangon. Nostalginen herkku lapsuudesta! Kestin kiusauksen vaikka lapsille sain leikata makkaraa monta siivua. Omalle leivälleni laitoin lehtikaalia (uusi herkku) ja avokadoa (vanha tuttu herkku).

Tavoitteenani oli paaston aikana testailla uusia ja erilaisia vegereseptejä. Siihen ei ole aika ja motivaatio oikein riittänyt. Vielä on onneksi aikaa. Paasto jatkuu 16.4 saakka.


Paastoiletko sinä? Tai osallistuitko jo tammikuussa vegaanihaasteeseen?

tiistai 14. maaliskuuta 2017

#viikonräpsy 10/52

Sen verran ollaan jo asetuttu taloksi täällä uudessa kodissa, että viime viikolla ehdin tehdä muutakin kuin järjestellä tavaroita ja hoitaa lapsia. Oma pääkoppakin kaipasi jo kipeästi jotain muuta tämän muuttohässäkän ja uusien työkuvioiden selvittämisen jälkeen. Muuton keskellä aloitin virallisesti perhepäivähoitajana ja sekin on aiheuttanut jonkin verran paperitöitä ja asioiden selvittelyä.
 
Viime viikolla kävin kaksi kertaa hiihtämässä ja kerran jäällä kävelemässä. Hiihtäminen oli ihan silkkaa urheilua ja teki oikein hyvää. Miten sitä saisikin itsensä säännöllisesti liikkeelle?! Sunnuntainen päiväkävely jäätä pitkin ystävän kanssa Karirannan kahvilaan taas teki myös oikein hyvää, mutta kaloreita taisi tulla enemmän lisää kuin mitä lenkki poltti. Sen verran jättimäinen juustosarvi tuli nimittäin syötyä. Ulkoilun ja ystävän kanssa puhumisen jälkeen maailma ja ainakin tämä oma elämä tuntui taas paljon paremmalta. 
 
 


#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko kännykkäkuvan viikon varrelta.


Seuraa blogiani:

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Pupusukat + linkki ohjeeseen

Jokin aika sitten ruokakaupassa näin Unelmien käsityöt-lehden. Tarjoushinta ja pikaisella selauksella tullut hyvä fiilis saivat minut ostamaan lehden. Luin sen kannesta kanteen ja reilu viikko sitten valmistuivat pupusukat lehden ohjeella.  
 
 



Neuloin sukat syntymäpäivälahjaksi 5 vuotta täyttäneelle kummitytölle. Lankana näissä on Novitan seitsemän veljestä. Pupujen hännät olen tehnyt perinteisesti kieputtamalla lankaa pahvirenkaan ympärille.




Pupuliinit
 
Lanka: Novita 7 veljestä, vaaleanpunainen ja valkoinen
Puikot: 3,5
Ohje: Unelmien käsityöt-lehti 1/2017
Ohje netissä: Ohje Kotivinkin nettisivuilla
 


perjantai 10. maaliskuuta 2017

Muutto

Olemme olleet miehen kanssa yhdessä 17,5 vuotta. Takana on 12 muuttoa. Neljässä muutossa meillä on ollut mukana myös lapsia. Luulisi, että olisimme tässä vuosien aikana oppineet muuttamaan. Tai ainakin oppineet sen, mitä ei kannata muutossa tehdä.




Jälkeenpäin muuttoja ajatellessa ihmettelen oikeastaan vain sitä, että miksi vasta viimeisimmässä muutossa otettiin muuttolaatikot Niemeltä. Aiemmissa muutoissa on kerätty laatikoita sairaalasta  ja metsästetty banaanilaatikoita kaupoista. Tällä kertaa laatikoiden kerääminen ei olisi onnistunut. Muutamat laatikot kyllä haettiin lasten kanssa lähikaupasta, mutta lähinnä vain muuttotunnelman kohottamista varten. 79 neliöiseen kolmioon, jossa asui kuusi ihmistä valtavan tavaramäärän kanssa, ei vain olisi voinut kerätä tarvittavaa määrää pahvilaatikoita.



Niinpä pinottavat muuttolaatikot Niemeltä olivat todellakin paras ja ainoa vaihtoehto. Kiitoksia Jaakolle, joka uuden vuoden juhlissa sanoi vuokrattavien muuttolaatikoiden sekä nokkakärryn olevan ehdottomat!



Tekisi mieli kirjoittaa, että jatkossakin käytämme muutossa Niemen muuttolaatikoita. Mutta EI! Vihdoin on löytynyt koti, joka tuntuu omalta ja sijaitseekin juuri oikeassa paikassa.





*Muuttolaatikoista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Viikonräpsy 9/52


Jo monena vuonna olen haaveillut jonkinlaisesta paastosta ennen pääsiäistä. Kyseessä ei ole niinkään uskonnollinen kilvoittelu vaan oman itsensä haastaminen. Kieltäytyminen jostain itselle tärkeästä, mutta kuitenkin epäterveellisestä tai epäekologisesta asiasta. Mielessä on käynyt ainakin somepaasto ja herkkupaasto. Suomen evankelisluterilaisen kirkon ekopaasto löytyy tuosta linkistä. Mukana ekopaastossa ovat myös Martat ja Suomen luonnonsuojeluliitto.

Tänä vuonna lähdin mukaan paastoon jättämällä paaston ajaksi ruokavaliostani pois punaisen lihan ja kanan. Sen verran tämä muutto on sekoittanut elämää, että aloitin paaston vahingossa viikkoa liian aikaisin eli 22.2. En siis tuhkakeskiviikkona 1.3. Minun on tarkoitus jatkaa tätä paastoa pääsiäiseen saakka.

Tähän mennessä paasto on pitänyt. Lihaa tai kanaa en ole suuhuni laittanut, vaikka niitä olen välillä omalle perheelle ja hoitolapsille tarjoillut. Pohdin, että miten paastoni on vaikuttanut muuhun perheeseen. Meillä on ainakin syöty normaalia useammin kalaa. Kasvisruoka on ollut meidän perheen keskusteluissa jo ennen tätä minun paastoakin. Eskarilaisen kaveri on nimittäin kasvissyöjä ja eskarissa tarjoillaan kasvisruokaa sekä pari kertaa kuussa kalaa.

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kuvan viikon varrelta.

Meillä ei ole vielä nettiä uudessa kodissa. Tämäkin postaus on siis vielä kännykällä kirjoitettu. Haluaisin jo vähän esitellä uutta kotia. Joku oli jo kysellytkin kuvien perään. Vielä niitä kuvia joutuu odottamaan. Muutostakin minun on tarkoitus kirjoittaa.

Mukavaa maaliskuista viikkoa!

Ps. Onko siellä muita ekopaastoilijoita?! Ja miltä ajatus tällaisesta paastosta kuulostaa?

Instagram