Kesä, nytkö jo?

lauantai 7. toukokuuta 2016

Nämä viime päivien aurinkoiset ja lämpimät päivät ovat saaneet aikaan epätodellisen olon ja herättäneet paljon kysymyksiä. Tuntuu, että olen itsekin herännyt tämän lämpenevän ilman myötä. Olemme touhunneet paljon kaikenlaista ja pääkin tuntuu kuhisevan ajatuksia. Onko tämä nyt jo kesää? Ja onko tämä se ainut lämmin jakso tänä kesänä Suomessa? Pitäisikö tästä nyt ottaa ihan kaikki irti ja tehdä kaikki pakolliset kesä-jutut?


Matkakuumeenkin tämä lämpö on minussa herättänyt. Olen monesti muistellut viime kesän lomamatkaa Espanjaan. On ikävä merta, uima-altaita ja takuuvarmaa lämpöä. Päätimme kuitenkin jo viime talvena, että tänä kesänä emme etelään lennä. Kieltämättä päätös kaduttaa aina välillä...



Aika usein ajatukseni ovat lentäneet tulevaan. Olen miettinyt mitä voitaisiin tehdä "sitten kun..." ja "jos...". Yhtä monta kertaa olen muistuttanut itseäni hetkessä elämisestä ja läsnäolosta.


Ihanaa toukokuuta!
Olisi mukava kuulla teidän matkakuumeista ja kesäsuunnitelmista!
 
 
 
Viime kesän Espanjan kuvia löytyy täältä!
Edellisenä keväänä kävin Espanjassa äitini ja tyttöjeni kanssa. Kuvat täällä!
 
Hieman helpotusta matkakuumeeseen tuo se, että olemme varanneet ensi kesäksi viikon matkan Pärnuun.
 
Pärnussa olin viime keväänä ystäväni kanssa pidennetyn viikonlopun. Kuvat!
Viimeksi olimme koko perhe Pärnussa 2014. Täältä löytyy Pärnun keskiaikamarkkinat ja Menovinkit vuodelta 2014
 
 
Blogi löytyy myös:

4 kommenttia

  1. Minä mietin lähtisinkö esikoisen kanssa kaksin jonnekin ulkomaille. Vähän sellainen kymmenvuotissynttärimatka olisi kyseessä. Vaan joka kohteen kohdalla tulen siihen tulokseen, että pitäisi päästä koko perheellä reissuun. Matkakuume on jatkuva, vaan reissun järjestäminen ei ole vahvin puoleni ;). Saapa nähdä tuleeko reissua. Ainakin Helsingissä käydään kerran kesässä. Onhan sekin jo jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin kävi mielessä tuollainen 10v matka. Esikoinen täytti pyöreitä helmikuussa. Taitaa jäädä tekemättä. Meidän lapset on lomailleet enemmän Pärnussa ja Espanjan Torreviejassa kuin Helsingissä. Asiaan pitäisi kyllä tehdä muutos! Hyvää äitienpäivää!

      Poista
  2. Hihii... Meillä on sellainen kesäturbovaihe päällä! Yritetään ottaa kaikki irti näistä säistä. Laitetaan pihaa. Siivotaan. Istutetaan. Pyöräillään. Syödään jäätelä. Ihan kuin viimeistä päivää! :) Meidän kesään kuulu kyllä jokin pikkuinen lomamatka tänä vuonna - luultavimmin kaupunkiloma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän näistä lämpimistä päivistä kannattaa ottaa kaikki irti! Ja tuo turbovaihe käynnistyy aika helposti, kun aurinko paistaa. Kaupunkiloma kuulostaa hyvältä!

      Poista

Instagram