Tonttulakki langasta ja vessapaperirullasta sekä joulumietteitä

torstai 11. joulukuuta 2014
Tänä vuonna meillä on valmistauduttu jouluun aika rennoin ottein. Mies, joka ei yleensä juuri työmatkoja tee kunnostautuu sillä saralla juuri joulun alla. Pietarissa hän kävi jo, tällä hetkellä hän on kainuussa ja ensi viikolla jo Kanadassa.
 
Laitamme joulukortteja postiin noin 30. Muita muistetaan netin välityksellä, kasvotusten tai ajatuksissa. Tilasin photoboxilta 20 kuvakorttia. Noin 10 korttia askartelin itse. Inspiraation askarteluun sain kaksi päivää ennen kuin kortit pitää laittaa postiin ehtiäkseen perille 0,75 euron maksulla. Enemmänkin olisin voinut askarrella, mutta en ehtinyt ja tänä vuonna ei tullut mielenkään vääntää kortteja yöllä väsyneenä ja "pakotettuna". Tein sen verran kun hyvältä tuntui. Lapsia pyysin askartelemaan kortteja. Tällä kertaa heitä ei innostanut korttiaskartelu sitten yhtään. Sitä vastoin syntyi puu-ukolle tonttulakki ja neljävuotiaalle kultakruunu.   
 
 
Tässä kuvasarja tokaluokkalaisen tekemästä tonttulakista

 


 







Ja sitten se kultakruunu.


Niistä tekemistäni joulukorteista tulee kuvia myöhemmin (ehkä).

Varmuuden vuoksi ostin kaupasta Anti-Stress teetä. Että säilyy tämä rentoilu jouluun asti ja ylikin. Tämä viimeinen kuva on otettu kännykällä ja julkaistu tänään instagramissa Minut löytää sieltä nimellä minna_kiljustenblogi Varsin kesäisellä pöytäliinalla mennään vielä.

2 kommenttia

  1. Aika kiva idea tuo tonttulakkikin. Pitäisköhän sitä itsekin koittaa teetä juoda kun ei kahvia ole tänään pahemmin uskaltanut. Mahassa möyrii pahaenteisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillä on jo taudit selätetty. Mukavaa joulunodotusta! Mä en juo kahvia ollenkaan ja teetäkin max 2 kuppia päivässä.

      Poista

Instagram