Lasten harrastukset - kuka saa harrastaa ja milloin?

sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Viime aikoina meillä on pohdittu lasten harrastuksia ja harrastamista. Samalla olemme myös keskustelleet siitä, mitä me aikuiset voimme harrastaa ja milloin. Aikamoista taiteilua arjen aikataulujen kanssa, kun on useampi lapsi eikä lähellä ole lastenhoitajia auttamassa esimerkiksi harrastuksiin kuljettamisessa tai pienempien hoidossa.

Olemme käyneet samassa vauva/perheuinnissa jo esikoisen vauva-ajasta saakka eli yli kahdeksan vuotta. Pojat osaavat uida, 4-vuotiaskin jo pienen matkan. Itse olen ajatellut, että kävisimme uinnissa kunnes nuorinkin oppisi uimaan. Perheuinnissa on jokaiselle omaan ikä-ja taitotasoon sopivaa tekemistä ja ohjausta sekä isossa että pienessä altaassa. Viime aikoina uitiin lähdöstä vain on tullut hankalaa. On ollut kiukuttelua ja napinaa siitä, että ei haluta lähteä. Koska kyseessä pitäisi olla mukava yhteinen harrastus, niin olemme puhuneet miehen kanssa koko perheuinnin lopettamisesta. Kun otimme asian lasten kanssa puheeksi, niin ei sekään mennyt ilman napinaa. Osa lapsista ei haluakkaan lopettaa uintia. Ei edes se uimaan lähdöstä napisija. Luultavasti lopetamme uinnin ainakin kevätkaudeksi. Meillä on sellainen periaate, että jos harrastus aloitetaan niin sitä jatketaan ainakin kausi (yleensä puoli vuotta) loppuun. Tietenkin harrastusta saa käydä muutaman kerran kokeilemassa, ennen kuin tekee päätöksen alkaako harrastamaan. Yleensä tämä onkin mahdollista ennen kuin kausimaksu pitää maksaa.



Meidän pojat harrastavat salibandya jo kolmatta vuotta. Mieheni on ollut koko ajan yksi valmentajista. Innostus salibandyyn lähti pojista itsestään. Esikoinen halusi aloittaa sählyn ja mies lähti sitten mukaan joukkuetta perustamaan. Tokaluokkalainen on ollut kesäisin muutaman viikon mittaisissa futiskouluissa kolmena kesänä ja ekaluokkalainen yhtenä kesänä. Intoa on riittänyt futiskouluun ja siihen kuuluviin turnauksiin, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että harrastus olisi jatkunut syksyllä.


Poikien monivuotinen haave on ollut jääkiekko. Tähän asti olemme lupailleet heille epämääräisesti, että sitten joskus. Tarkoitus oli että mies ja pojat pelailevat yhdessä ulkojäillä ja jäähalleissa. Syitä tähän poikien pitämiseen poissa jääkiekkojoukkueista on ollut useita. Jääkiekon harrastaminen on kallista, kun vertaa esimerkiksi salibandyyn. Ja vielä suurempi syy on ollut se, millaisen kuvan olemme saaneet junioritoiminnasta: eli vanhemmat huutamassa kaukalon laidalta pelaajille ja tuomarille törkeyksiä. Aikuistasolla on ollut nähtävissä kaukaloväkivaltaa ja törkeitä päähän kohdistuneita taklauksia. Nyt pyynnöt päästä pelaamaan jääkiekkoa ovat lisäätyneet molempien poikien taholta. Muutaman kerran he ovatkin päässeet pelailemaan jäähalliin. Ongelmana on ollut mailallisten yleisöluisteluvuorojen vähäisyys. Asiaa on jopa itketty. Mies selvitti asiaa ja pojat ovat nyt päässeet Leijonakiekkokouluun, jonka vetäjillä tuntuu olevan arvot kohdallaan. Tässä ei olla tähtäämässä NHL:ään, vaan tarkoitus on säilyttää liikunnan riemu ja liikkua monipuolisesti.



Tilanne on nyt siis se, että meillä pojat käyvät kaksi kertaa viikossa salibandytreeneissä ja heillä on kaksi kertaa viikossa jääkiekko. Tosin tämä jääkiekko on ihan tuore juttu. Siellä on käyty vasta muutama kerta. Lisäksi koko perhe käy kerran viikossa uimassa. Mies käy kerran viikossa pelaamassa squashia ja minä käyn kerran viikossa lenkillä. Puuh! Ei tämän ihan näin pitänyt mennä. Piti olla rauhallista möllötysaikaa. Toisaalta pojilla riittää nyt intoa. Haluavat ehdottomasti treeneihin. Kaverisynttäritkin jäävät väliin, jos samaan aikaan on treenit. Pojilla on lyhyitä päiviä koulussa, eikä heidän tarvitse mennä iltapäiväkerhoon. Sen puolesta tämä harrastusmäärä ei tunnu liialliselta heille. Itse olen vielä vähän pökerryksissä tästä kiekkoilusta. Jatkossa on seurata tarkalla silmällä, että onko tämä kaikki pojille ja meille perheenä liikaa.

Meidän neljävuotiaalla ei vielä ole omaa harrastusta. Tänä syksynä hän halusi aloittaa tanssin. Hän aloitti naisvoimistelijoiden järjestämän tenavajumpan, mutta ei halunnut jatkaa sitä muutaman kerran jälkeen. Sovimme, että etsimme ensi syksynä hänelle uuden harrastuksen, jos hän haluaa. Neiti käy aamupäivisin kerhossa 3-4 kertaa viikossa ja ainakaan tällä hetkellä ei tunnu, että hän kaipaisi lisäksi mitään harrastusta.

Tämä harrastuspohdinta on nyt meillä varsin akuutti ja ajankohtainen. Mielelläni kuulisin muiden mietteitä lasten harrastamisesta.

6 kommenttia

  1. Meillä lapset ovat tosi erilaisia harrastamisen suhteen; vanhin poika on liikunnallisesti tosi lahjakas ja on kilpaurheillut omasta toiveestaan jo useamman vuoden. Itseäni harjoitusmäärät ja ulkomaanmatkojen määrä hieman hirvitti jossakin vaiheessa, mutta koska poika itse vaikutti innostuneelta ja tyytyväiseltä ja koulukin meni hyvin, annoin jatkaa. Tyttö taas ei ole oikein löytänyt "sitä omaa harrastustaan". On kokeillut mm lasten arkkitehtikoulua, josta piti, mutta jossa kuitenkin yksi kausi riitti. Tyttö leikkii mieluiten ystäviensä kanssa ulkona. Pienimmät eivät vielä tunnu kaipaavan varsinaisia harrastuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun vastasit. Muistankin lukeneeni kirjoituksiasi poikasi harrastamisesta blogistasi.

      Poista
  2. Vuosi sitten piti kiirettä harrastusten kanssa. Maanantaina esikoisen kuvis, tiistaina esikoisen parkour ja keskimmäisen tanssi. Keskiviikkona mun vesijumppa. Torstaina keskimmäisen kuvis ja mun tanssi. Perjantaina esikoisen sähly. Ja tähän päälle isi kävi 2-3 kertaa viikossa salilla/uimassa ja itse kävin 2-3 kertaa viikossa juoksemassa. Kiirettä piti. Tosin parkour loppui puolen vuoden jälkeen, kun oli liian rankkaa pitkän koulupäivän ja liikkatuntien jälkeen. Kuskaaminen sujui, kun olin vielä kotona.

    Nyt harrastuksina on vain kuvikset. Sählyä olisi jatkettu, mutta srk vaati äijän kaveriksi eikä meillä ollut irrottaa (äiti ei käynnyt srk:lle, tai eivät kyllä kieltäneetkään kun eivät vastanneet viestiini). Keskimmäinen haluisi balettiin, mutta ko ryhmä on täynnä. Itse harkitsin, josko taas alkaisin vuoden vaihteen jälkeen käymään Bollywoodissa ja salilla. Mies pääsi pitkästä aikaa salille/uimaan sairastelujen jälkeen. Tällä hetkellä ei kykenisi samanlaiseen harrastusrumbaan kun olen taas töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä poikien harrastaminen onnistuu nyt, kun olen kotona. Tosin nyt omat iltaharrastukseni ovat tauolla ainakin tämän vuoden, mutta se ei johdu pelkästään poikien harrastuksista. Pitää katsoa tätä harrastuskuviota kausi kerrallaan.

      Poista
  3. Meillä kolme vanhinta harrastavat partiota (viikkokokoontumisten lisäksi on eräretkeä, viikonloppuleiriä ja partiotaitokisoja), kolmasluokkalainen pelaa lisäksi sählyä ja käy tanssitunnilla, ekaluokkalainen pelaa koripalloa ja sählyä, 5-vee käy pallokerhossa, pienin ei vielä onneksi missään. Talvisin käydään laskettelemassa viikoittain kolmen vanhimman lapsen kanssa, luistellaan melkein päivittäin ja hiihdetään porukalla järvenjäällä ja uimahallissa käydään myös säännöllisesti. Joskus tuntuu että vähempikin riittäisi. Sääliksi käy erityisesti noita kahta pienintä, kun tuntuu että ne joutuvat illasta toiseen "roikkumaan" perässä kun isompia kuskataan harrastuksiin ja pois. Meilläkin on sovittu että kun harrastus on maksettu, se kausi käydään ja sitten katsotaan jatketaanko vai ei. Isommat lapset kulkevat lähellä oleviin harrastuksiinsa myös pääsääntöisesti itse, näin pimeän aikaan hellyn kyllä usein autokuskiksi kun en raaski heitä pimeään tallustamaan lähettää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mies ja kolme vanhinta laskettelevat talvisin. Ulkojäillä käydään silloin, kun niitä on. Viime talvena jäi hiihtämiset ihan minimiin lumettomuuden takia. Tässä meidän harrastuskuviossa mietityttää ehkä tällä hetkellä se, kun tytöt eivät harrasta. Ja välillä heitä on pakko raahata mukaan poikia viemään. Mutta nyt tämä kuvio tuntuu sopivan kaikille. Nautitaan tästä ja eletään hetkessä, Turha tässä on vielä miettiä sitä, miten kaikki järjestyy sitten kun/jos tytötkin alkavat harrastaa jotain.

      Poista

Instagram