Värihaaste/ Punainen ja violetti

sunnuntai 10. elokuuta 2014
Päätin jälleen lähteä mukaan haasteeseen. Tälläkin kertaa kysymys on väreistä ja kuvista, mutta nyt kuvataan omia lankoja. Haaste on Knitcrochenator-blogin Jennin aloittama ja aika moni siihen näyttää jo lähteneenkin mukaan. Itse löysin tämän haasteen Facebookin käsityöblogit-ryhmästä.

Haaste tuli juuri sopivaan aikaan. Minulla oli nimittäin tarkoituksena tehdä väliraporttia tammikuussa aloittamastani Jämälankahaasteesta, mutta se on jäänyt tekemättä.  Tänään lajittelin lankojani värihaasteen mukaisiin kasoihin ja se olikin yllättävän inspiroivaa. Yhden uuden työn ehdin jo aloittaa tänään tässä kuvassa vasemmalla näkyvästä pätkävärjätystä liilasta 7 veljestä langasta.


Kuvissa on seiskaveikan lisäksi, woolia, huopasta, nallea, puroa, puro batikia, flip flopia ja ilonaa. Kaikki Novitan lankoja...


Paitsi  tämä huovutusta odottavan villan olen saanut tädiltäni ja tämä villa on peräisin hänen naapurinsa lampailta. En ole koskaan huovuttanut, joten katsotaan mitä saan tästä aikaiseksi.

2 kommenttia

  1. Huovuttamista pitäisi opetella itsekin enemmän. En osaa siihen kovinkaan paljon kikkoja, joten koen sen jopa vastenmieliseksi. Yhdet tossut huovutin kesällä pesukoneessa eivätkä nekään onnistuneet täydellisesti. Nyt ne on lankavaraston seassa ihmettelemässä, että mitäs sitten. Jotenkin ne pitäisi saada huopumaan niistä kohdista, jotka eivät koneessa huopuneet ja pistää eteenpäin käyttäjälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen neulonut vain Novitan huopasesta ja purosta ja huovuttanut tekemäni tossut (useammat) ja kassin pesukoneessa. Yksi tai kaksi pesua on riittänyt. Nyt sitten pitäisi ekaa kertaa kokeilla sitä neulahuovutusta vai mitä se nyt onkaan.

      Poista

Instagram