8 vuotta äitinä ihanalle pojalle

torstai 20. helmikuuta 2014
 
Kahdeksan vuotta sitten syntyi meidän esikoisemme. Yhdeksän päivää ennen laskettua aikaa. Pojalla on ollut melkoinen hoppu syntymästäään lähtien. Ensimmäinen hammas tuli jo kolmen kuukauden iässä, liikkumaankin hän lähti varhain. Vastuuntuntoa hänellä on välillä vähän liikaakin. Johtuu ehkä siitä, että hän on esikoinen. Isoveli hänestä tuli jo kun hän oli vasta vuoden ja seitsemän kuukautta vanha.   
 
 
 
Esikoinen tykkää liikkua ja pelata. Alunperin oli tarkoitus juhlistaa syntymäpäivää kavereiden kanssa jääkiekkoa pelaamalla. Ulkojäät vaan eivät enää ole kunnossa. Niinpä tänään lähikentällä oli 11 poikaa pelaamassa "tossulätkää". Pelien jälkeen tulimme meidän pihaan syömään nakkeja ja juomaan kuumaa kaakaota. Lisäksi tarjolla oli porkkanoita, kurkkuja ja sipsiä dipattavaksi. Lisäksi vaahtokarkkeja ja tikkareita. Koska mies on tämän viikon lomalla, niin tällaisten synttäreiden järjestäminen oli mahdollista. Myös äitini oli meitä auttamassa. Jokaiselle oli tekemistä, mutta ei liikaa. 
 
Kuvissa on isoveljen tekemät kutsukortit. Jääkiekon pelaaja on tehty hamahelmillä ja liimattu kartonkiin kuumaliimalla. Siitä taitaa olla jo pari vuotta, kun isoveli teki ensimmäisen hama-kiekkoilijan.
 
Oikea syntymäpäivä on huomenna.

4 kommenttia

  1. Onko siitä jo niin monta vuotta? Paljon onnea äidille ja isoveljelle! Onneksi saan ottaa mallia teiltä vielä monista kaverisynttäreistä ennen kun se on meillä ajankohtainen =) t. Ida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis täh! Eikö meidän nuorin pääsekkään teille kaverisynttäreille ensi kesänä?? :) Kiitos onnitteluista! Ja ei siitä oikeasti voi olla kahdeksaa vuotta. Joku laskuvirhe täytyy olla..

      Poista
  2. Tosi makeat kutsukortit ja kivan kuuloiset juhlat! Onnea 8-vuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Poika oli tyytyväinen juhliinsa. Ja taisi ne kaveritkin tykätä.

      Poista

Instagram